Krzysztof Kieślowski: Lyhyt elokuva tappamisesta
(Krótki film o zabijaniu, Puola 1988, 80 min)
Ava la 2.2.2013 klo 21.00
Nuorukainen Jacek (Miroslaw Baka, s. 1963) näyttää ajelehtivan kaupungilla, viettävän julman välinpitämätöntä nuorisorikollisen elämää. Hän astuu taksikuskimme kyytiin ja ryöstömurhaa tämän syrjäisessä paikassa. Lakimies Piotr (Krzysztof Globisz, s. 1957) puolestaan on nuori ja suojakuoreton. Hän saa tehtäväkseen toimia Jacekin puolustusasianajajana ja ottaa raskaasti sen, että nuorukaiselle langetetaan kuolemantuomio rikoksestaan.
Ihmisen tappaminen ei käy vaivattomasti, varsinkaan amatööriltä, sellaiselta kuin Jacek. En tiedä, miten monta minuuttia taksinkuljettajan surma vie filminauhaa ja katsojan kykyä nähdä. Mutta mikään väkivaltaelokuva Lyhyt elokuva tappamisesta ei ole, pois se meistä. Se ei ole brutaali eikä se ole raaka, ainoastaan vaativa. Tämä kohtaus voisi toimia muurinmurtajana niiden kadotukseen matkalla olevin käännyttämiseksi, joilla on yletön paatumus panssarinaan.
Ihminen tapetaan elokuvassa kahdesti. Ensin taksikuski ja sitten kuolemaantuomittu Jacek, jonka virallisesti täytäntöönpantu kuolema käy melkein siististi. Mutta muistojen ja sanojen takana piilee vielä kolmaskin kuolema, kolmas tappo, sykkivä dynamo ja ydin kaiken tapahtuneen takana. Elokuva järkytti huomattavasti aikalaiskatsojia, minkä vaikutuksesta Puolan rikoslainsäädäntöä muutettiin humaanimpaan suuntaan.
Miksi taksikuski on yksilönä niin karsea? Miksei vähäisintäkään ihmisyyden pilkahdusta? Jotta katsoja saattaisi ajatella, että hän totisesti ansaitsi raa'an kuolemansa? Vai jotta katsoja saattaisi tuta hänen hirvittävän loppunsa sentään olevan liikaa tuollaisellekin?
Nuorukaisen kehitys katsojan silmissä on toisenlainen. Aina viimeisiin kohtauksiin asti Jacek näyttäytyy kovin epäsympaattisena yksilönä, vastenmielisenä sosiopaattina. Kieślowski antaa katsojan tuudittautua vihaan päähenkilöään kohtaan, jotta järkytys ja odottamaton myötätunnon hyöky lopussa olisi ääretön - niin ääretön kuin sen kuuluukin olla.
Tajusin vasta nyt, tarinan ehkä neljännellä katsomisella, miten järkyttävä Lyhyt elokuva tappamisesta onkaan. On 12-vuotias sisar, joka piti puista ja vihreästä. Sisar, joka kuoli palatessaan metsäkävelyltään. Kun tunnemme tämän juonteen, voimme katsoa koko elokuvan alusta asti uudelleen aivan uusin silmin. Palaammeko jopa sisaren kuolinpaikalle Jacekin mukana, taksin matkustajina?
Kieślowskin metafysiikka huokuu kirkkaimmin aivan viimeisessä otoksessa, jossa asianajaja Piotr mietiskelee tapahtunutta tuskaisena kesäillassa. Näemme hämärällä niityllä valon välähdyksen. Se on pilkahdus metafyysisesta, jostain, jonka kirjoon sisältyy toivo ja armo, ainakin. Tuo valon aavistus viimeistään pyhittää koko elokuvan, suo sille lohdun ja lunastuksen, antaa meille äkkinäisen ymmärryksen siitä, mitä suuri taide on.
Nämä sanat mielletään tavallisesti pateettisiksi; näitä sanoja käytetään usein totunnaisesti ja helskyttelevästi, tyhjän yleishumanistisesti, kuten kirosana kuuluu. Mutta tähän elokuvaan yhdistettyinä ne paljastavat samalla sen kuluneen latteuden, joka noihin sanoihin väärissä yhteyksissä käytettyinä on tartutettu.
- Ensi lauantaina, jos Jumala suo, Ava lähettää laajennetun version toisesta Kieślowskin dekalogin jaksosta, Lyhyen elokuvan rakkaudesta (1988) - älä tee huorin. Aion katsoa tuonkin elokuvan ainakin pyrkimyksessäni jäljittää tiettyä yhtä ainoaa esteettistä kuvaa, josta en muista, sijoittuuko se tv-sarjan jaksoon vai elokuvaversioon vai ei kumpaankaan. Sarjan jaksoissa ja elokuvaversioissa nimittäin on eroja. Esimerkiksi Lyhyen elokuvan tappamisesta loppuotos on tv-versiossa toisenlainen, melskaavampi.
