lauantai 20. marraskuuta 2010

Beck ja Saksa

Televisiokanava Nelonen aloitti muutama viikko sitten ruotsalaisen poliisisarjan Beck uusinnat, pääroolissa murharyhmän päällikkönä Martin Beckinä Peter Haber (s. 1952).

Beck ja pari muuta keskeistä henkilöähän perustuvat kirjailijapariskunta Maj Sjöwallin ja Per Wahlöön vuosina 1965 - 1975 kirjoittamaan kymmenen yhteiskunnallisen rikosromaanin sarjaan, josta on sovitettu useita filmatisointeja. Muulla tavoin televisiosarjan juonenkuluilla ei ole alkuperäisten romaanien kanssa mitään tekemistä.

Sarjaa on tuotettu vuodesta 1997 alkaen kaikkiaan 26 jaksoa. Saattaa hyvinkin olla, että viime vuoden joulukuussa Ruotsissa ensiesitetty Levande begravd jää sarjan viimeiseksi.

Saksalaista ruotsalaisuutta: Hanns Zischler.
Katsojassa saattaa herättää ihmetystä, miksi sarjan yhdessä vaiheessa Beck alkaa yhtenään ravata Saksanmaalla ja veljeillä saksalaisen virkaveljensä kanssa. Olen antanut pikkulintujen itselleni kertoa, että syynä olisi sarjan saama saksalainen rahoitus, joka edellytti Saksan huomioimista tuotannossa.

Rahoitussopimukseen kuului myös saksalaisnäyttelijöiden marssi sarjaan. Hyvä esimerkki on Hanns Zischler (s. 1947), joka esittää rikospoliisi Josef Hillmania yhteensä seitsemässä episodissa vuosina 2001 - 02. Miten saksankieliseltä Zischleriltä sitten sujui ruot'n'roll ruotsalaissarjassa? Vastaus: hänen osuutensa Beckiin dubbasi Fredrik Ohlsson, tuttu 1970-luvun taitteen Peppi Pitkätossu -filmatisoinneista, joissa hän esitti Tommin ja Annikan isää.

Vielä joudumme odottamaan ainakin muutaman viikon Zischlerin astumista mukaan Beckin rähinäremmiin. Sen sijaan eilen perjantaina saimme nauttia hänen läsnäolostaan Derrickissä, ihan omalla äidinkielellä, ihan ilman dubbausta. (Kommenttini kyseisestä jaksosta, Kappalaisen yöt (1997), löytyvät täältä.)

Arviointini Beck-sarjan 21. elokuvasta Japanilainen maalaus löytyy täältä.
  • Tuore Beck-tekstini: Kadotuksen porteilla Beckin seurassa (6.9.2013; elokuvan 25. Myrskyn silmässä esittely - sisältää myös sisällysluettelon kaikista Beck-teksteistäni).

torstai 11. marraskuuta 2010

Fitz mutatoi itsensä

Aina kolmanteen polveen
(Murderland, ohjaus Catherine Morshead, GBR 2009)
Elokuvan esittely Ylen kotisivuilla

Äiti (vas.), poliisi, rikospsykiatri.
Yle TV1 esitti tiistaina brittiläisen televisioelokuvan Aina kolmanteen polveen. Valitsin sen katsottavaksi lähinnä siksi, että pääosassa esiintyy loistavan Fitz ratkaisee -sarjan (1993 - 96) Fitzinä loistanut Robbie Coltrane (s. 1950), ja ehdin katsoa sen eilen.

Kyseessä on psykologinen trilleri. Coltrane on vanheneva poliisi Douglas Hain, joka kietoutuu monella tavalla yksinhuoltajanaisen veriseen murhaan, jonka hän saa ratkaistavakseen. Aluksi katsojan kuva Coltranesta nimenomaan Fitzinä on niin voimakas, että tuottaa hämminkiä tajuta, ettei hän enää hallitsekaan kaikkia rikospsykiatrin maagisia voimia, vaan rikospsykiatrin viittaa kantaa enemmän tai vähemmän hallitusti Laura Maitland, jota esittää Sharon Small (s. 1967), tuttu Elizabeth George -dekkarifilmatisoinneista.

Komisario Hain ja nuori Carrie.
Yksihuoltajaäitiä esittää Lucy Cohu. Hänen teini-ikäinen tyttärensä Carol "Carrie" Walshin roolissa on Bel Bowley (s. 1992). Luonnollisesti tytär kokee äitinsä menetyksen voimakkaasti, mikä ilmenee pakkomielteisenä haluna auttaa Hainia, jotta syyllinen varmasti saadaan kiinni. Carrie upottautuu selvitystyöhön niin syvästi, että psykiatri Maitland toteaa hänen joutuneen "murhamaahan" (murderland) - ilmaisu, josta elokuvan alkukielinen  nimi tulee. Mielestäni käännösnimi Aina kolmanteen polveen on lattea ja jopa perustelematon.

Selvyyttä vaille jäävä murha kalvaa Carrieta traumana aikuisuuteen, 15 vuoden päähän. Aikuista Carolia esittävä Amanda Hale (s. 1982) elää elokuvan alussa nykyhetkessä ja avioliiton kynnyksellä, mutta hän ei uskalla astua ratkaisevaa askelta selvittämättömien menneisyyden tapahtumien tähden. Siksi hän ottaa uudelleen yhteyttä komisario Hainiin, joka on joutunut eläkkeelle poliisista.

Kerronta kulkee luontevasti ja vaivattomasti nykyisyyden ja menneisyyden välillä. Yllätyskäänteitä saamme todistaa säännöllisesti - muun muassa mustat, punakuvioidut lenkkarit odottamattomissa jaloissa -, ja käsitys hahmoista saa uusia tulkintoja tapahtumien edetessä. Erityisesti hämäräperäinen valokuvaaja Whitaker kokee tässä karusellissa monta olomuotoa. Tosin paketti laajenee ehkä tarkoituksettoman laajalti päähenkilöiden psykologisen maailman ulkopuolelle sisällyttäessään salaliitonkin juonikokonaisuuteen. Ja uskottavuus kärsii pienen kolauksen loppukolmanneksella, jossa aikuinen Carol ottaa käyttöön rohkean epäsovinnaiset keinot salapoliisityössään. Samalla alkupuolen psykologinen painotus muuttuu kovin toiminnalliseksi.

Elokuva esitettiin Britanniassa alun perin kolmiosaisena sarjana, josta elokuva on tiivistetty. Tiivistys on uskoakseni tehnyt hyvää rauhallisesti edelleen etenevään trilleriin. Jaksoista ensimmäinen keskittyi teini-ikäisen Carrien näkulmaan, toinen komisario Hainin ja kolmas aikuisen Carrien näkökulmaan. Elokuvassa järjestystä ei ole rikottu.

Komisario Hain on Coltaranen karismalla tehty toimiva hahmo, jonka juuret ovat mitä ilmeisimmin 1990-luvun alun Fitzissä. TV-maailman arvostelussa (44/2010) Kalle Kinnunen kirjoittaa: "Viinaanmenevä ja moniongelmainen Hain on vielä Fitziäkin ristiriitaisempi tyyppi." Minä olisin asiasta eri mieltä. Hain on toki kompleksinen ja komplikoitu hahmo, joka kantaa elokuvan läpi hienosti, mutta kyllä häneltä puuttuu Fitzin repertoaari persoonallisuudessa ja kykyasteikossa. Hain ei kata yhtä monta oktaavia kuin Fitz.

Aina kolmanteen polveen on kyllä viihdyttävä ja katsojan otteessaan pitävä trilleri, siinä mielessä lämpimät suositukseni ansaitseva, ehdottomalla ammattitaidolla joskaan ei ehkä rakkaudella leivottu, mutta sen syvemmälle se ei yllä, ei Hainin henkilökuvassakaan. Tämä elokuva on laadukasta viihdettä, ei enempää. Tämä ei kestä useita katseluita, kuten Fitz ratkaisee ehdottomasti kestää.

Elokuva on katsottavissa Yle Areenassa joulukuun alkupäiviin asti.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Presidentti Obaman puolesta

"Jos maailman mahtavimman valtion johtoon astuukin kahden vuoden kuluttua Sarah Palinin kaltainen henkisesti rajoittunut pullistelija ja suunsoittaja, jotkut voivat vielä muistella nuorempaa Bushia sivistyneenä republikaanina." -- Suomen Kuvalehti, pääkirjoitus 5.11.2010.