Ylimysten huvituksista

Viime torstaina Nelonen esitti Beck-sarjaan kuuluvan tv-elokuvan Japanilainen maalaus. Kun katsoin sen kovalevyltä eilen, huomasin sen erityisen vaikuttavaksi kokemukseksi, minkä kunniaksi elokuva saa oman arviointinsa Villa Derrickeriaan.

Kritiikit lehdissä ja keskustelupalstoilla ovat voimakkaan ristiriitaisia, mitä ihmettelen. Eräs jaksoa ylistänyt keskustelija esimerkiksi toteaa elokuvan erinomaiseksi, vaikka normaalisti ei pidäkään taideaihetta sivuavista rikostarinoista.


Beck 21: Japanilainen maalaus
(Den japanska shungamålningen; 3:5, 2007; ohjaus Kjell Sundvall) - Es. to 10.3.2011 / Nelonen
Elokuvan esittely Nelosen kotisivulla
Tero Niemenpään arvostelu elokuvasta

Martin Beck, murharyhmän päällikkö - Peter Haber (s. 1952)
Gunvald Larsson - Mikael Persbrandt (s. 1963)
Lena Klingström - Stina Rautelin (s.1963)
Margareta Oberg, Beckin ryhmän esimies - Marie Göranzon (s. 1942)

Komisario Hans Sperling, saksalaispoliisi - Dieter Pfaff (s. 1947)
Beckin punatukkainen naapuri Valdemar - Ingvar Hirdwall (s. 1934)
Ernst Levendahl, rikas taiteenkerääjä - Jan Malmsjö (s. 1932), joka on oikeassa elämässä Marie Göranzonin aviomies.

190 kiloa karismaa

Rikoskomisario Sperling Saksasta.

Japanilainen maalaus alkaa oikein ryskyvällä karismalla, tosin tuontisellaisella, kun sitä rantautuu Tukholman päärautatieasemalle peräti kilokaupalla. Maineikas saksalaispoliisi Hans Sperling nimittäin saapuu Tukholmaan taidehuutokauppaan, ja hän on ottanut koko massansa matkalle mukaan.

Huutokauppasaliin Sperling rymistää palttoo ja tunnusmerkkimäinen hattu mukanaan, ja sitähän hänen viereensä parkkeeraava tyylikäs nainen moittii, naulakkokin kun aulasta löytyy. Harmillisesti vielä se japanilainen shungapiirros, jota varten saksalaiskomisario Tuhkolmaan vaivautui, päätyy tuolle naiselle.

Myöhemmin Sperling ja nainen tutustuvat paremmin toisiinsa, kun he huomaavat majoittuneensa samaan hotelliin. Komisario esittäytyy eroottisen taiteen keräilijäksi, mikä kieltämättä antaa katsojalle hivenen epämääräisen kuvan: likainen äijä...

Nainen puolestaan on taideagentti, eräänlainen taidekauppias, ja tuoreitten ystävysten kesken herää keskustelu mm. ostoringeistä, jotka rohmuavat taidetta huutokaupoista petollisesti alihintaan. Rinkiläiset näyttävät vaivaavan Tuhkolmankin taidepiirejä.

Hotellihuone 119 odottaa.

Sperlingin pahat epäilyt heräävät, kun nainen ei saavu sovittuun illallistapaamiseen. Niinpä hän ottaa luurin käteen ja soittaa Martin Beckille, vanhalle hyvälle ystävälleen. Jälleennäkeminen on lämmin ja riemuisa. Viimeksihän he kohtasivat tarinassa 18. Tyttö maakellarissa (2007), joka sekin kuuluu Beck-sarjan aatelistoon.

Yhdessä kollegat uskaltautuvat taideagentin huoneeseen, ja siellähän nainen jo odottaa heitä valmiiksi alastomana vuoteellaan, kuolleena tosin.

Marc Chagall, "Nainen ja ruusut" (1929).

Vuode on koristettu punaisin ruusuin, mikä sytyttää lampun taiteenkerääjä Sperlingin päässä. Asetelmahan on suora jäljennös Marc Chagallin maalauksesta "Nainen ja ruusut" (1929)! "Siinä nainen makaa ruusukimpun päällä kuten tuokin nainen", Sperling selittää ruotsalaiskollegalleen.

Elokuvan puolivälissä tulee ilmi toinenkin murha, joka vaatii peräti kolme uhria, ja ruumiit on jälleen aseteltu taidehistoriallisen esikuvan mukaisesti. Tällä kertaa mallina on toiminut se eroottinen shungapiirros, jota Sperling huutokaupasta hamusi. (Keskustelusivuilla kuiskitaan, että flirtillään taidemaailman kanssa Beck on ottanut mallia Da Vinci -koodin jättimenestyksellisestä konseptista.)

Komisario Sperling on kaukaa katsottuna ruma kuin synti mutta lähempää kaunis kuin paholainen, oopperalaulajan tyyliin. Jakson mittaan katsoja välttämättä lumoutuu hänen läsnäolostaan ja persoonansa hioituneisuudesta, ja ainakin minä jopa epäilin yhdessä vaiheessa, että hän nuhteettomasta taustastaan huolimatta sittenkin on tarinan konna.

Vasta jakson jälkeen löysin selityksen saksalaiskomisarion hahmon monipolviselle, viimeistellylle täyteläisyydelle. Nimittäin Japanilaisessa maalauksessa on kyse kahden suuren televisiotuotannon kohtaamisesta, vähän tyyliin Caesarin vierailu Kleopatran Egyptissä: Saksassa on tuotettu 18-osainen poliisisarja Sperling (1996 - 2007), jonka nimihenkilö nyt esiintyy omana itsenään ruotsalaisessa sukulaistuotannossa.

Sperlingin cameo-esiintyminen Beckissä on varmasti tehnyt hyvää ruotsalaissarjan katsojaluvuille Saksassa, joka on beckien tärkeä rahoittaja. Yhtä lailla cameo tekee hyvää jaksolle sellaisenaankin, vaikka katsoja ei tietäisi mitään Sperlingin elämästä saksalaisolohuoneissa.

Tutkimukset alkavat

Tutkimukset ponnahtavat käyntiin. Selviää, että murhatun taideagentin huoneesta on kadonnut ainakin kaksi Chagall-litografiaa ja huutokaupattavana ollut japanilaispiirros.

Paikalle ilmaantunut popliinitakkinen Gunvald Larsson nostattaa luonteensa mukaisesti heti diplomaattisen epätilan kehtaamalla epäillä saksalaisvierasta, tosin sinänsä hyvin perustein. Siinä ei auta vaikka Beck kuinka perustelee lihavan ystävänsä luotettavuutta. "Meilläkin on tuollaisia", Sperling toteaa kollegalleen Larssonin poistuttua.

Rakas naapuri.

Saksalaiskomisario majoittuu Beckin kotiin, jossa hän hetikohta järjestää Beckille ja katsojalle kunnon yllätyksen: Kun Beck saapuu raskaan työpäivän jälkeen kotiin voipuneena kuin suomalaisvastineensa B. Virtanen, kuulee hän epämääräisiä ääniä. Sperling nimittäin on ehtinyt löytää ystävänsä viinakätköt ja tutustua punatukkaiseen naapuriin, ja yhdessä nämä nyt harjoittavat stemmalaulantaa olohuoneessa.

"Saat ensiksi kunnon ryypyn, jotta pääset vauhtiin", niskatukikauluksinen naapuri toteaa typertyneelle Beckille, ja Sperlingin sosiaalisten taitojen avustuksella naapurukset löytävät toisensa todellisina ystävinä, ainakin väliaikaisesti. "Meidän täytyy perustaa laulukuoro. Sinun, minun ja sakun. -- Minä olen tenori, ja sinä Martin olet altto. Ja saku on basso", kuoronjohtajuuden suvereenisti haltuunsa ottanut naapuri visioi.

Kuriositeetteja sivurooleissa

Mediailmiö kuulusteltavana.

Beck ja Larsson käyvät loppupuolella puhuttamassa kahta taiteenkeräilijää, äitiä ja poikaa. Poika on kunniallisen sovinnaisesti pukeutunut, mutta äiti sen sijaan on sinisine pystytukkineen, voimakkaine väreineen ja leopardikuviohousuineen hevi ja punk. Tätä epätavallista mummoa esittää ruotsalainen teatteri-ikoni Ingrid Luterkort (1910 - 2011), kuvausten aikana arviolta 96-vee.

Kuulusteluihin joutuu myös Nettan Nyrén, hotellityttö, joka katosi naapurihuoneesta salamyhkäisesti ensimmäisen murhan tapahtuma-aikoihin. Tätä puolirikollista naista esittää Yohanna Idha, jonkinlainen ruotsalainen mediailmiö, jonka iästä ei julkisuudessa ole varmaa tietoa.

Murharyhmässä tapahtuu

Tiimin yhteenkuuluvuutta rakennetaan.

Jakson alussa pääsemme murharyhmän mukana tiiminrakennuskurssille kylpylään.

Mukana kuuden hengen ryhmässä on myös Margareta Oberg, Beckin ryhmän esimies, joka kunnon elitistinä tavallisesti pitää riittävää hajurakoa ryhmään mutta osallistuu nyt vailla estoja yhteiseen varpaittenliotushetkeen paljussa ja itämaistyyliseen voimisteluharjoitukseen kimonontapainen yllään.

Oberg rikkoo ylhäisen yksinäisyyden periaatettaan myös suostumalla illastamaan Beckin kanssa, mutta onhan mukana kolmantena pyöränä sentään Sperling, jota Beck on mainostanut esimiehelleen "Saksan arvostetuimpana rikoskomisariona".

Larssonin epäsovinnaisia ja jopa laittomia tutkimusmetodeja Oberg on aina tiukasti pyrkinyt kontrolloimaan. Tässä jaksossa Larsson jää kiinni olemattomasta ikkunasta, jonka läpi hän ei ole suinkaan kyennyt väittämällään tavalla "kurkistamaan". Seuraavassa puhuttelussa hän toteaakin käyttäneensä "sisäistä ikkunaansa", ja esimies katsoo asiaa tyylikkäästi sormien läpi toteamalla lakonisesti: "Vain harvoille on suotu kuudes aisti ja sisäinen ikkuna. Onneksi olkoon."

Beckin rakkaustarina vaalean naispoliisin Lena Klingströmin kanssa jäi ensimmäiselle tuotantokaudelle, mutta kolmannella kaudella on herätelty arkaa suhdetta Larssonin ja Beckin tyttären Ingerin välille. Tässä jaksossa Inger ei näyttäydy lainkaan mutta on sentään yhteydessä Larssoniin tekstiviestien välityksellä.

Jamesbondilainen hirviö

Millainen ihminen asettelee murhaamansa ihmiset taidehistoriallisiin asetelmiin? Hullu, psykopaatti vai...?

Elokuvan viimeisellä kolmanneksella Sperling toivoo päästä tapaamaan rikasta taidekauppiasta Ernst Levendahlia, jolla on "hieno eroottinen taidekokoelma ja pari shungaa", tietenkin.

Siispä Sperling naamioidaan upporikkaaksi saksalaiseksi taiteenkerääjäksi, ja Larsson lavastetaan hänen autonkuljettajakseen. Matkalla komisario kertoo vaiteliaalle kuskilleen, millaista on olla poliisi hänen ruumiinrakenteellaan: "Surkeaa. Polvet reistaavat, henkeä ahdistaa. Sydän huhkii tuplasti enemmän kuin saa palkkaa." Mutta kyse ei olekaan nopeudesta tai lihavuudesta vaan aivan erityisestä älystä, Sperling leuhkii.

Vierailulla todellisen ylimyksen luona.

Ehtoisa isäntä Levendahl ottaa Sperlingin avarasydämisesti ja lämpimästi vastaan. Hiljalleen komisario saavuttaa keräilijän luottamuksen, ja tämä alkaa avautua yhä enemmän. Taidekauppias osoittautuu oikeaksi elämännautiskelijaksi, joka tarvitsee varsin kalliit värkit nautinnoilleen.

Levendahl esittelee kuolleita viinejään, "yli-ikäisiä viinejä, jotka ovat kuolleet" - siis ehdottoman pahoja. "Hyvin eksklusiivisia ja hyvin kalliita viinejä. Jaan heikkouteni kuolleisiin viineihin vain harvojen kanssa." Sperling uskaltautuu vastaamaan: "Minä olen yksi heistä."

Levendahl on tainnut löytää oikean sielunsisaruksen! Ihan häkellyttää moinen harvinaislaatuinen epätavallisuus. Saksalainen vain lisää pökköä pesään toteamalla lakonisesti: "Minä olen epätavallinen."

Tämäkin kohtaus on Sperlingin karisman juhlaa.

Vierailu ylimyksellisen Levendahlin luona on katsojalle antoisa myös yleissivistyksen kannalta. Olisi kiintoisaa tietää, pitääkö paikkansa taidekauppiaan väite Rembrandtin salaa maalaamista eroottisista tauluista.

Elokuvan loppuratkaisu on ehkä ennalta arvattava, mutta ei se katsomista haittaa. Yhtä vähän katsojaa haittaa jälkikäteinen pohdinta siitä, kuinka epäuskottava syyllinen onkaan murhien reaalisen toteutuksen kannalta. Myös joihinkin juoniratkaisuihin liittyvät lipsahdukset ovat kirvoittaneet katsojia muistaakseni IMDb:n keskustelusivulla.

Keventäväksi lopukkeeksi tuore mieskuoro kokoontuu jälleen Beckin olohuoneessa. Drei Trocaderos kohoaa yhteislauluun: "Oh Danny boy, the pipes, the pipes are calling..."

• Tuore Beck-tekstini: Kadotuksen porteilla Beckin seurassa (6.9.2013; elokuvan 25. Myrskyn silmässä esittely - sisältää myös sisällysluettelon kaikista Beck-teksteistäni). 

Tulevat jaksot

Elävältä haudattu, sarjan nähtävästi vihoviimeinen elokuva, sai ensi-iltansa Ruotsissa joulukuussa 2009. Vielä riittää siis urakkaa viideksi torstain myöhäisillaksi maalis - huhtikuussa, sikäli kuin kaksi tuoreinta jaksoa jo on lupa esittää Suomessa.

22. Heikoin lenkki (Den svaga länken; 3:6, 2007) - 17.3.2011
23. Hiljainen huuto (Det tysta skriket; 3:7, 2007) - 24.3.2011
24. Herran nimeen (I Guds namn; 3:8, 2007) - 31.3.2011
25. Myrskyn silmässä (I stormens öga; 4:1, 2009) - 3.9.2013

26. Elävältä haudattu (Levande begravd; 4:2, 2009) -10.9.2013