J.R. - elämää suurempi?

Dallas (1978 - 91) - se aito ja alkuperäinen - päättyi kaksi vuosikymmentä sitten J.R:n rankkaan enkelikokemukseen.

J.R. Larry Hagman 21.9.1931 - 23.11.2012. (Kuva: TNT.)

Sen jälkeen tehtiin vielä pari heikohkolaatuista televisioelokuvaa, mutta nyt sarjaan on puhallettu kokonaan uusi henki: ensimmäiset kymmenen jaksoa on jo nähty Yhdysvalloissa tämän vuoden aikana. Eilen MTV3 lopulta räväytti myös meidän silmiemme eteen uudissarjan aloitusjakson.

Minäkin sain juuri katsotuksi tuon avauksen digiloorastani. Ensimmäiset kymmenisen minuuttia seurasin kuvavirtaa kiltisti reaalinopeudella, mutta siitä eteenpäin suurimman osan 16-kertaisella vauhdilla, kaarteissa tosin jarrutellen puolta pienemmällä pikakelauksella.

Kuten Villa Derrickeriaa riittävästi päntänneet osaavat jo kyllästyneinä arvatakin, olisin antanut uusiosarjalle täydet piut-paut, ellei mukana heilumassa olisi myös vanhoja kasvoja kultaiselta 1980-luvulta: Sue Ellen (Linda Gray), Bobby (Patrick Duffy) ja - tietenkin! - ensimmäisenä vertaistensa joukossa iki-ihana J.R. (Larry Hagman).

J.R. esiintyy avausjaksossa kaikkiaan kolmessa kohtauksessa, ensimmäisen kerran kohdassa 07 minuuttia, kun syöpäsairas Bobby-veli käy moikkaamassa häntä. Bobbyn astuessa ikääntyneen öljymogulin toimistoon näemme ensimmäisenä ikonisen kuvan tämän siluetista bossintuolissaan. Jumalainen J.R.-raukka tosin on vaipunut syvään, lohduttomaan ja loputtomaan masennukseen, minkä vuoksi hän vain istua nötkää tuolissaan kataleptisena omaan tyhjyyteensä tuijottaen Bobbyn purkaessa hänelle sydäntään. Siinä on sfinksi ja oraakkeli, jolta kannattaa kysyä, vaikkei se vastaisikaan.

Totta vie tässä uudessa J.R:ssä on karismaa. Hän on arvovaltaisessa liikkumattomuudessaan elämää suurempi masennuspotilas! Lienee kansallinen pyhäinhäväistys, kun väitän, että J.R. jähmeässä murheessaan istuessaan peittoaa jopa meidän Tarmo Mannimme suorituksen tämän jäähyväisnäytöksessä Kansallisteatterissa 23 vuotta sitten.

Seuraava J.R:n puheillepyrkijä on oma poika John Ross, joka kuuluu uusiosarjan varsinaisiin päähenkilöihin vanhan kaartin tuodessa läsnäolollaan lähinnä viimevuosisataista arvovaltaa ja prestiisiä tuotannolle. Kuinka ollakaan, pojan sanat herättävät taaton horroksestaan, ja hän on jälleen oma vanha itsensä, sellaisena kuin muinaiseen hyvään aikaan, vähän tuuheakulmaisempana ja valkotukkaisempana vain. Tuolla kirkastushetkellä mogulimme taivaisiin kohonnut karisma tosin rapisee katsojan silmissä. Joudumme siis tyytymään entiseen J.R:ään, jossa kyllä siinäkään ei mitään valittamista.

Jos Larry Hagman (s. 1931) ei olisi vuonna 1978 saanut pääroolia pienessä mutta hintavassa minisarjassa, joka tietoisesti sijoitettiin Dallasin miljoonakaupunkiin, jotta paikkakunnan maine presidentinmurhaamiskaupunkina saisi jotain uutta sisältöä, häneltä olisi luultavimmin jäänyt maailmanmaine saavuttamatta. Hän olisi ollut vain yksi Hollywoodin lukuisista luonnenäyttelijöistä, varmatasoinen mutta vaivoin nimeltä tunnistettava.

Minisarja sai jatkoa ja päättyi lopulta 13 vuoden jälkeen jaksoon numero 356. Ilman Dallastakin Hagmanin ura tosin on ollut komea. Hän ahtautui jenkkien televisiolaitteisiin jo 1950-luvun lopussa, esitti Sherlock Holmesiksi itseään luulevaa poliisimiestäkin 1976 ja teki vaikuttavan roolityön yltiöhyveellisenä presidenttiehdokkaana Mike Nicholsin Pääväreissä (1998). Kun on seurannut presidentti Barack Obaman onnetonta mutapainia Jenkkilässä meneillään olevassa vaalirumbassa, sydämestään toivoisi, että tämä ennenaikaisesti nobelein laakeroitu kandidaatti olisi tajunnut ottaa kampanjansa malliksi Päävärien pyhimys-Hagmanin.

Pikkulinnut ovat kertoneet, että uusio-Dallasin kerrontaa on trendistetty. Ollaan virtaviivaisen nopeatempoisia. Toiminta korvaa draaman. Se tarkoittaa sitä, että alkuperäinen Dallas-tatsi, se minkä takia me sentimentaaliset dallaistit edes vaivaannumme pikakelaamaan tuoreen aloitusjakson, jää uusiosta puuttumaan. Tarjolla ei ole edes Southforkin sukuranchin herttaisia ja kiireettömiä yhteisaamiaisia, joita Miss Ellie -vainaja Ewingien matriarkkana emännöi.

Sarjan alkuperäinen luoja, käsikirjoittaja David Jacobs (s. 1939), on mukana myös uusiosarjan kirjoittajaryhmässä, mutta aika on toinen. Enää ei ole tilaa velmuilulle ja juonenkäänteiden punomiselle kieli poskessa, vastoin kuin kantasarjan loppupuolella oli. Toimintadraama näyttää ottavan itsensä hirveän tosissaan, kuten asiaan kuuluu Herran vuonna 2012. Onneksi tunnusmusiikki on sentään sama originaalinen, vaikka alkuteksteistä onkin pudotettu sarjan henkilöiden kuvakavalkadit kokonaan pois.

Jälkikirjoitus 24.11.2012. J.R. Larry Hagman kuoli marraskuun 23. päivänä dallasilaisessa sairaalassa kurkkusyöpään ehdittyään olla mukana vielä muutamissa Dallas-uusiosarjan toisen tuotantokauden jaksojen kuvauksissa.

Ylen uutinen kertoo Sue Elleniä esittävät Linda Greyn muistelevan näyttelijäkollegaa näin sanoin: "Larry Hagman oli paras ystäväni 35 vuotta. Hän tuotti iloa kaikille tuntemilleen ihmisille. Hän oli luova, hauska, rakastava ja lahjakas. Kaipaan häntä valtavasti."

Myös minä koen tiettyä järkyttynyttä menetyksen tuntua uutisesta.