Aion pitää tämän vierailun lyhyenä, jotten tartuta teitä.
Lupasin viime kuun lopussa seuraavan tekstini täksi päiväksi tai huomiseksi. Tarkoitukseni oli kirjoittaa Zachris Topeliuksen romaanista Linnaisten kartanon viheriä kamari (Gröna kammaren i Linnais gård, kirjoitettu 1859), jotta osaisitte virittää digiboksinne tai asettua television ääreen tiistaina klo 12.55, kun TV1 uusii romaanin pohjalta valmistuneen Valentin Vaalan elokuvan Linnaisten vihreä kamari (1945). Mutta luulisin, että osaatte rientää Linnaisiin itseksennekin, minun johdatuksittani ja minun avuttani, sillä olen nyt hiukan kipeä enkä siksi uskaltanut tarttua kirjaan, vaikka siinä on vain 205 heikkotasoisesti ladottua sivua ja surkea S123/L6-lause.
Topelius-tekstin julkaisu näin olisi muutenkin ollut juhlava tapaus, sillä se olisi avannut kokonaisen uuden sarjan olemalla haastesuoritukseni ja sellaisena ensimmäinen laatuaan. Tuon haasteen suorittamista olen jännityksellä odottanut jo parin kuukauden ajan näkemällä siitä säännöllisesti pelkkiä painajaisia.
Topelius on meidän 1800-luvun romantikkojamme ja Linnaisten kartanon viheriä kamari 1800-luvun kauhuromantiikan uljas edustaja kartanoineen ja kummituksineen. Ennen tätä syksyä en esimerkiksi tiennyt, että se kuuluu yhtenä kertomuksena Topeliuksen laajaan Talvi-iltain tarinoita -kokoelmaan.
 |
| Regina Linnanheimo ja Kaija Rahola syvällä romanttisen kauhun syövereissä. |
Toivottavasti kohtaamme vielä ennen joulua, luultavasti ensi sunnuntaina. Silloin tarkoitukseni on kirjoittaa eräästä jouluun tunnetusti liittyvästä pienoisromaanista.
