Tukanleikkuutarina (2/2)

Huomenna sunnuntaina TV1 lähettää uusintana Sherlock Holmes -tarinan ”Kotiopettajatar” (1984). Sopivasti minulla on tuo jakso säilöttynä vuoden 2010 uusintakierrokselta, joten julkaisen kaksiosaisen tekstikokonaisuuden tarinan merkeissä. Kokonaisuuden ensimmäisessä osassa arvioin Arthur Conan Doylen alkuperäisen kertomuksen vuodelta 1892. Tämä jälkimmäinen puolisko keskittyy tarinan tv-toteutukseen.

Kotiopettajatar
The Copper Beeches (Sherlock Holmesin seikkailut 2:1, 25.8.1985) - Es. su 20.11.2011 klo 16.00 / TV1
Kuvagalleria Natasha Richarsonin ihailijoita ja ihailijattaria varten
Jakso YouTubessa (1 - 6)

Violet Hunterille tarjotaan houkuttelevaa paikkaa kotiopettajattarena, mutta kummalliset määräykset herättävät hänen epäluulonsa. (Yle.fi.) 

Granadan maineikkaan Sherlock Holmes -sarjan (1984 - 1994) jaksot alkavat usein lyhyellä ennakointi-insertillä, joka tarjoaa katsojalle väläyksen tarinan ytimeen. Niin tänäänkin: harmaaseen pukuun ja partaan pukeutunut nuorehko mies yrittää vakoilla syrjäisen kartanon tapahtumia mutta saa kintereilleen mastiffin näköisen, pelottavan koiran.

Parhaimmillaan nämä ennakkoinsertit ovat mitä tyylikkäimpiä, vaikka joskus harvoin ne saattavat hajottaa katsojan keskittymistä, varsinkin jos mukana on useampia ihmisiä.

Holmesilla, Sherlock etualalla.

Alkutekstit vyöryvät loppuunsa ja palaamme rauhaisalle Baker Streetille, jonka varrella sijaitsevan talon ikkunasta tohtori Watson (David Burke, s. 1934) tarkkailee sumuisia Lontoo-näkymiä. Sitten kaikki jatkuukin Conan Doylen alkuperäisen novellin hengessä: Sherlock Holmes (Jeremy Brett, 1933 - 1995) alkaa luennoida taideteoriaansa ystävälleen, eikä repliikkeihin ole tehty suuremmin muutoksia.

Uskollisuus alkutekstille on siis suuri. Näyttelijät saavat osoittaa luovan lahjakkuutensa lähinnä siinä, miten he tuovat käsikirjoituksen repliikit esiin. Nykyisen televisioteorian mukaan moniminuuttinen kaksinpuhelu olisi varmasti liian hidastempoinen.

 => Perehdytys juonitasoon löytyy novelliarvioinnistani Tukanleikkuutarina (1/2).

Letti vielä hyvin, kaikki vielä hyvin.

Kohdassa 6 minuuttia Violet Hunter ilmaantuu upeine tukkineen Natasha Richardsonin (1963 – 2009) kehoon kääriytyneenä. Hänen hiuksiaan sitten ihailee ja hipelöi useampikin tarinan hahmoista jakson kuluessa.

Nuori kotiopettajatar alkaa kertoa salapoliisille tarinaansa, joten jo kohta pääsemme takauman merkeissä tutustumaan myös arvon herra Jephro Rucastleen. Tämän luonneroolin tulkitsee upean laveasti Joss Ackland (s. 1928), joka teki ensiesiintymisensä valkokankaalla jo 1949 ja jatkaa edelleen aktiivista uraansa. Ackland on herra Rucastlen täydellinen ruumiillistuma. Häneltä taatusti onnistuu juonenkuljetuksen vaatima ajoittainen kaskutehtailukin.

Herra Rucastle (keho, liikunta ja elehdintä luonnollisesti voimallisesti mukana tukemassa ilmaisua): Suntiomme George on erikoinen tyyppi. Joku kysyi häneltä tietä Winchesteriin. George on kuin linnunpelätti olemukseltaan. Hänen kätensä ja jalkansa harottavat joka suuntaan. Lisäksi hänellä on kummallinen hattu. --

Conan Doylen tekstistä poiketen kamera kehtaa näyttää, peräti hyväilevin sävyin, miten neiti Hunter viimeisen kerran harjaa pitkän hiuksistonsa, samoin kuin sen, miten hän harjaussession huipennukseksi poikkaisee lettinsä silmissään lohduton katse. Kohtaus tuo kerrontaan kaivattua elokuvallisuutta.

Herra ja rouva Rucastle vieraskoreina.

Kun tulee aika saapua Copper Beechesin kartanoon, pikkuinen kotioppilaskin odottaa jo innokkaana uutta kasvattajaansa pihatantereella, kuollut jyrsijä kohteliaasti kädessä lahjaksi annettavaksi. Poikasella on punainen tukka kuin irlantilaisella. Mietin mistä hän sen on perinyt, isälläkin kun on harmaa, melkein valkoinen, kuontalo.

Tapahtumien edetessä neiti Hunter löytää lopulta tarinan ylimääräisen letin, joten on aika hälyttää Holmes Watsoneineen hätiin. Treffeillä majatalossa kaksi lettiä sitten heiluvat havainne-esimerkkinä tapahtuneesta.

Opettajatar täydentää tarinansa etsiväparille, minkä jälkeen on jälkiruoan eli actionin vuoro. Kuten alkuperäisnovellissa, myös tv-toteutuksessa liikaa tapahtuu tuossa toimintakimarassa. Toisaalta jos jaksaa olla painottamatta todennäköisyyksiä ja realismia, on tapahtumien kulku mitä ammattitaitoisimmin, jopa elegantisti, toteutettu.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Vielä kun jaksaisi kasvattaa letin takaisin.

Televisiosovitus ei korosta liikaa tarinan goottilaisia elementtejä. Esimerkiksi kun neiti Hunter nousee kielletyn siiven torniin, on tilanne sävyltään enemmän satumainen kuin kauhistuttava. Kotiopettajatar on portaissa kulkiessaan kuin viktoriaaninen prinsessa Ruusunen, tosin typistetyllä letillä varustettuna.
 

Näyttelijävalinnat ovat erinomaiset, kuten brittiläiseen televisiolaatuun kuuluu. Vähemmän tunnettu näyttelijätär Lottie Ward esittää rouva Rucastlen osan kylmän pahaenteisesti. Patience Collier (1910 - 1987) on moninaamainen työnvälitystoimiston pitäjätär yhdessä viimeisistä rooleistaan.

Lopputekstejä muuten kuvittavat Conan Doylen kertomusta varten tilatut Sidney Pagetʼn (1860 - 1908) alkuperäispiirrokset.