Ensi sunnuntaina on mahdollista testata mahdollisuutta, kun Yle Teema esittää pitkästä aikaa Alfred Hitchcockin elokuvan Noiduttu (1945).
Noiduttu
(Spellbound, ohj. Alfred Hitchcock, USA 1945)
Elokuvan esittely Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kotisivulla
Elokuvan esittely Yle Teeman kotisivulla
Yle Teema su 5.2.2012 klo 18.00
(esitetty aiemmin Suomessa mm. MTV1-kanavalla 16.10.1982)
Sairaalan henkilöstöön odotetaan vahvistusta, nuorta lääkäriä johtoportaaseen. Kun Gregory Peckin (1916 - 2003) esittämä mies sitten saapuu, Bergman havaitsee melkoisen nopeasti tämän psyykkisen epävakaisuuden ja alkaa jopa epäillä miehen lääkärinstatusta.
Tapahtuu nopea roolien vaihto: Peck ei enää olekaan Bergmanin kollega vaan potilas. Mikä kohtalokkainta, Bergman vieläpä rakastuu järkkyneeseen suojattiinsa.
Käy ilmi, että Peck on saapunut sairaalan väärän henkilöllisyyden varassa. Itse asiassa muistimenetyksestä kärsivä tulokas uskoo murhanneensa sen lääkärin, jota hän yrittää esittää. Syntyy siis psykologinen jännitysnäytelmä, jossa pyritään selvittämään Peckin todellinen identiteetti ja saamaan selko kuolleen lääkärin kohtalosta. Koska poliisit etsivät lääkärin murhaajaa, rakkautensa riivaama Bergman seuraa yksityispotilastaan pakomatkalle tämän mukana.
Psykoanalyysi oli suuressa muodissa elokuvan valmistumisen aikoihin, heti toisen maailmansodan päätyttyä. Noiduttu ei Baghin mukaan pyri millään tavalla peittelemään yhteyksiään tuohon sielunoppiin. Elokuva on kuvaus Peckin tiestä henkisen piinan tilasta uuteen, eheään minuuteen - kiitos psykoanalyysin kyvyn paljastaa menneisyyden painajaiset. Hitchcock on hiukan vähättelevästi itse luonnehtinut teosta "takaa-ajotarinaksi, joka on kääritty puolivillaisen psykoanalyysin pakettiin".
Bergmanin ja Peckin välinen sukupuolinen vetovoima on elokuvassa vahva. Tohtorisnaisen aiempi kylmyys ja lukutoukkuus ovat olleet merkkejä sukupuolisesta horrostilasta, josta hän ei ole herännyt ennen Peckin ilmestymistä esiin. Bagh korostaa Bergmanin naiseksi kuoriutumisen poikkeuksellisuutta, kun siihen kerran tarvitaan epävakaa mies, joka saattaa peräti olla murhaaja. Bergmanin himo on siis yhdistelmä kiihkoa ja pelkoa. Will he kiss me or kill me? Tällainen tavalla tai toisella sairaalloinen erotiikka on kovin tyypillinen Hitchcockin koko ohjaajanuralle.
Bergmanin eroottisen heräämisen tarinassa on epätyypillistä myös se, että nainen on subjekti ja mies objekti - tällä kerralla jopa seksiobjekti, kun kerran Bergman löytää oman sexuksensa itsensä kanssa hukassa olevan ja siksi avuttoman Peckin avulla.
Noiduttu on niitä harvoja Hitchcockin elokuvia, joissa tarinan syyllinen ei ole alusta asti selvillä. Todellisen murhaajan henkilöllisyydellä ei ole oikeastaan edes väliä, kun jännityksen keskipisteessä kerran on Bergmanin ja Peckin psykologia, joten syyllinen paljastetaan lopussa vain vähän-niin-kuin-velvollisuudesta, jotta kaikki osaset saadaan paikoilleen.
Bagh nostaa Noidutun avulla esiin sen, miten korostuneesti Hitchcock keskittyy nimenomaan tyylillisiin seikkoihin. Sisällölliset tekijät, kuten todellisen murhaajan henkilöys, saavatkin jäädä toissijaisiksi. Bagh siteeraa Hitchcockia itseään: "Vertaisin itseäni abstraktiin maalariin. Mielitaiteilijani on Klee." Abstraktin viivan käyttö toistuvana motiivina elokuvassa antaakin viitteitä Paul Kleen taiteilijanlaatuun.
 |
| Dalín ja Hollywoodin kohtaaminen 1945. |
Yhteisellä karku-matkalla Bergman ja Peck saavat mentorikseen iäkkään tohtori Brulovin, jonka kanssa Bergman käy keskusteluita psykoanalyysista. Vanhaa lääkärismiestä esittää venäläissyntyinen Michael Chekhov (1891 - 1955), jonka setä oli maailmankirjallisuuden neroihin lukeutuva Anton Tšehov.
Referoin ennakkotekstiini vain joitain Baghin esiin nostamia puolia elokuvasta. Täyteläistä analyysia lukiessani törmäsin taas kerran huomioon, miten etevä sanataiteilija Bagh elokuvatuntemuksensa ohessa onkaan. (Hänellä muuten on sama syntymäpäivä kuin elokuvan Ingrid Bergmanilla, tosin 28 vuotta myöhemmin.)
Jälkikirjoitus 5.2.2012. Elokuvan itse nähtyäni kirjoitan tärkeimpänä huomionani sen, miten päälle liimatusti ja irrallisesti psykoanalyysia vaikuttaa elokuvassa sovelletun. Mieleen tulee Liisa jonkinlaisessa psykoanalyysin Ihmemaassa, jossa kyseistä teoriaa pallotellaan dogmina, välillä ehdottoman vakavasti, välillä ehdottoman epävakavasti otettuna - aina pompotteluvuorossa olevan tarkoituksen mukaan. Psykoanalyysi venyy ja paukkuu äärimmäisen joustavasti kuin Väiski Vemmelsääri -animaatiossa. Taikavälineenä psykoanalyysi puolestaan selvittää Peckin ongelmat ja muut pähkinät helposti kuin hiukan liian vaivatonta sanaristikkoa ratkottaessa.
Sariola-kommentissani kritisoin Miss Universum Anne Pohtamon auktoriteetin puutetta lääkäristätinä, mutta eipä kovin syväluotaavan psykiatrimainen ole Noidutun nuorten lääkärienkään, alle 30-vuotiaitten Bergmanin ja Peckin, aura. Melkoinen harppaus Peckin vaikuttavuudessa tapahtuu 11 vuoden aikana, kun hän lopulta esittää kapteeni Ahabia John Hustonin elokuvassa Moby Dick - valkoinen valas (1956).
Erityisen muistettavaksi tehokeinoksi elokuvassa koen metaforisen ovien avautumisen taustalla kohtauksessa, jossa Bergman ja Peck ensimmäisen kerran tunnustelevat tunteitaan suusta suuhun.
