maanantai 13. elokuuta 2012

Pieni synttäri preerialla

Niin se aika kuluu ja lapset kasvaa, vuosi vuodelta vinhempaa vauhtia. Melissa Sue Andersonkin ehtii ensi kuussa jo miehen ikään. Kyseessä on tietenkin se amerikkalainen lapsinäyttelijä, joka esitti Charles ja Caroline Ingallsin esikoistytärtä Marya perhesarjassa Pieni talo preerialla (1974 - 83). Hän täyttää todellakin 50 vuotta syyskuun 26. päivänä.

Perhekuva, päivänsankari äärimmäisenä oikealla.
Ingallsin perheen varsinainen tähti tv-sarjassa oli Laura, oikea poikatyttö, jonka vastapainoksi Maryn piti olla kainon kiltti ja muutenkin tyttömäinen. Tällainen karsinointi on varmasti omiaan vaikuttamaan nuoreen näyttelijään. Tunnettua on, miten suloisen veikeää Anne Shirleyä Anna ystävämme -sarjassa esittänyt Megan Follows heittäytyi heti kohta toisen Anna-tuotantokauden jälkeen vastapainoksi menneille näyttelemään nahkatakkikovista ja jengimimmiä elokuvassa Pääteasema (1989). Filmin toisessa pääroolissa vahvasti alkoholisoituneena äitimuorina esiintyy Colleen Dewhurst, tuttu Anna-sarjasta hänkin hyväsydämisenä kasvattiäiti Marillana.

Melissa Sue Andersonin irtiotto tapahtui vielä rajummissa merkeissä. Samaan aikaan kun hän yhä hapuili tietään sokeainkeppi apuna Maryn roolissa toisella studiolla, hän toisella studiolla jyräsi raa'an kauhuelokuvan pääosassa. Kyseessä on slasher-filmi Onnellista syntymäpäivää (Happy Birthday to Me, 1981), jossa Andersonin roolihahmo Virginia valmistautuu innokkaasti 18-vuotissyntymäpäiviinsä.

Onnellista syntymäpäivää sisältää teiniteurastuselokuvaksi hyvin arvostetun tekijäkunnan. Siinä esiintyy toisessa pääosassa tohtori Faradayna itse klassikkonäyttelijä Glenn Ford (Gilda, Älä käännä heille selkääsi ja sitä rataa). Ohjaajaksikin tuottajat onnistuivat viekoittelemaan peräti J. Lee Thompsonin, jonka ansioluettelo pursuaa sellaisia elokuvia kuin Navaronen tykit ja Tuomitun kosto.

Nimekkäästä tekijäluettelosta huolimatta Onnellista syntymäpäivää kohtalo Suomessa oli varsin onneton. Perusteena raaistavuus se sai leiman KK - kokonaan lainsuojaton, henkipatto - lähes 20 vuoden ajaksi, kunnes eduskunta tajusi kumota asiaan liittyvän lainkohdan joulukuussa 2000.

Palataan vielä Pienen talon preerialla menestyksen taustoihin. Televisiosarja perustuu löyhästi villikko-Lauran eli Laura Ingalls Wilderin (1867 - 1957) omaelämäkerralliseen romaanisarjaan, joka ilmestyi Yhdysvalloissa 1932 - 43. Koko sarja, myös postuumisti julkaistu päätöstarina, on suomennettu, ja kirjastoluokituksessa kaikki teokset taitavat sijoittua nykyään nuorten osastolle.

Rouva Wilder otti kirjoittaessaan hövelisti vapauksia suhteessa todelliseen perhehistoriaan. Esimerkiksi kauppiasperheen iki-ihanaa tytärtä Nellie Olesonia ei ollut milloinkaan olemassakaan, vaan hän on yhdistelmä kolmesta kirjailijan lapsena tuntemasta tytöstä. Andersonin esittämä Mary sokeutui todellisessakin elämässä, mutta televisiosarjan hänelle luoma tulevaisuus on potaskasta muovattu: hän ei koskaan mennyt naimisiin eikä saanut lapsia. Hän eli aikuisikänsä ensin vanhempiensa ja näiden kuoleman jälkeen Grace-sisarensa taloudessa ja kuoli 63-vuotiaana 1928.

Melissa Sue Anderson on jatkanut aktiivista näyttelemistä aikuisiälläkin. Tosin merkinnät IMDb:ssa ovat harvenneet uudelle vuosisadalle päästyä. Pari vuotta sitten hän julkaisi muistelmateoksen Pieni talo preerialla -vuosistaan.

Saa nähdä, miten valtavat otsakkeet tulevan kuun merkkitapahtumasta revitään suomalaisessa iltapäivälehdistössä. Ainakin Larry Hagmanin eli Dallasin J. R. Ewingin 80-vuotisjuhlallisuudet viime syksynä tulivat kiitettävästi uutisoiduiksi meillä täälläkin.