perjantai 1. marraskuuta 2013

Kolme viikkoa patinoitu kiitos

Villa Derrickeria pysytteli hiljaa ihan koko lokakuun, kuten syyskuussa lupasin. Lupaus piti, vaikka peräti kolme tekijää ilmestyi kuun mittaan vuorollaan vaatimaan sen rikkomista.
Adolph Tidemand & Hans Gude: Facebook-tulijoita (1848).
Ensimmäiseksi havahduin heti kuun alussa silmäillessäni tuoreita lukijatilastoja ja liikennettä lukija-aitiossani: uusia lukijoita ilmestyi aitioon lokakuun 7. päivän tietämissä täysin ennennäkemättömään tahtiin.

Kiitokseni siis kaikille lukija-aitiosta paikkansa löytäneille, jotka eleellänne osoititte julkisen luottamuksen verstaani tuotteita kohtaan! Pyrin olemaan luottamuksenne arvoinen ja ylläpitämään näyteikkunalle päätyvien kirjoitusten tasoa.

Lokakuun alun kirjautujat saapuivat nähtävästi lähinnä salakäytävää pitkin Facebookista, osoitteesta joka jäi minulta jäljittämättömyyksiin. Luonnollisesti esitän vastaavan kiitokseni myös tuon nimeämättömän huoneen haltialle.

Facebook ohjasi alkukuusta liikennettä blogiini parista muustakin osoitteesta, kertoo tilasto. Ensin huomiota sai esittelyni A. S. Byattin romaanista Ragnarök. Uusi Facebook-piikki osui muutamaa päivää myöhempään, ja sen kohteena oli pari viikkoa aiemmin ilmestynyt kirjoitukseni kahdesta takavuosien tv-musiikkinumerosta. Tuon turhan ohuena pitämäni tekstin julkaisemista olin jo ehtinyt katua, mutta kun sitten koetin lukea sitä uudelleen, huomasin sentään, että siitä saattaa löytyä aika monta tarttumakohtaa. Mihin niistä linkittäjä lieneekään tarttunut...

Hienotunteisuus ehkä pitää lukijoideni suun supussa, vaikka ilmaisenkin tässä julkisesti toiveeni saada vihi kolmesta arvoituksellisesta Facebook-linkittäjästäni - on toiveeni sitten epähieno tai ei.

***

Kaksi muutakin tekijää siis yritti houkuttaa minua lokakuun hiljaisuudesta ennenaikaisesti takaisin. Toinen niistä onneksi peruuntui, kun Yle Teema veti ohjelmistostaan erään uusintaesityselokuvan.

Sen sijaan tekijöistä toiseen ehkä palaan tämän pyhäinpäiväviikonlopun mittaan. Myöhässä tosin olen, sillä tekstini ei enää saata toimia erään aikakauslehtinumeron mainoksena - kyseiset irtomyyntinumerot kun vedettiin viimeistään tänään markkinoilta tuoreimman numeron tieltä.

Marraskuun 8. - merkitse se kalenteriisi.
Marraskuussa Villa Derrickeriassa on määrä tapahtua muutakin. Tarkoitukseni on muun muassa toteuttaa lopulta blogin nimen vaihto muotoon Villa Dee. Tämä onnistuu tietääkseni vaivatta, osoitteita sun muita suotta muuttelematta. Nykyiseen nimeen nimittäin liittyy tiettyjä imagorasitteita, joista haluaisin vapautua. Tahdotko esittää vastalauseen tai varoituksen kaavailulleni? Juuri siinä tarkoituksessa ilmoitan aikeestani näin ennakkoon.

Viisi kuukautta sitten Yle Teema ensiesitti Mike Leigh'n elokuvan Happy-Go-Lucky (2008). Tämä loistava elokuva tarjoaa katsojalleen parhaassa tapauksessa järisyttävän oppitunnin jokapäiväisestä anarkistisesta huumorintajusta. Siksi suosittelin sitä kesäkuussa ja suosittelen taas, kun Yle Teema esittää sen uudelleen ensi perjantaina klo 21.00.