Askel joka kohosi lentoon

Tämä teksti on kolmas osa massiivisessa Askel tyhjyyteen -projektissani. Projekti muodostaa tetralogian, joka huipentuu sunnuntaina 23.10.2011 nähdyn neiti Marple -elokuvan Askel tyhjyyteen katsomiseen.

1. Vitaaliset ja etikettitietoiset - arvostelu Agatha Christien romaanista Askel tyhjyyteen (1934)
   
2. Ennakoiva askel illan tyhjyyteen - ennakkoesittely elokuvasta Askel tyhjyyteen (2008)
3. Askel joka kohosi lentoon - esittely elokuvasta Askel tyhjyyteen (1980)
4. Askel sekasortoon - arvostelu elokuvasta Askel tyhjyyteen (2008)

Rikosten kuningatar Agatha Christie kuoli vuonna 1976. Hänen tyttärensä Rosalind Hicks (1919 - 2004) peri ainoana lapsena äidiltään tämän teosten tekijänoikeudet, ja televisiointirintamalla alkoi tapahtua.

Christie itse oli suhtautunut teostensa sovittamiseen televisiota varten hyvin penseästi. Syynä olivat monet pettymykset, jotka hän oli joutunut kokemaan televisiointien suhteen. Esimerkiksi vuoden 1949 Eikä yksikään pelastunut -tuotannossa yksi kuolleista nousi arvaamatta ylös ja käveli näyttämön poikki lukuisten katsojien seuratessa järkyttävää tapausta suorana lähetyksenä olohuoneessaan.

Alkutekstinäyte vm. 1980.

Ensimmäisinä rikoskuningattaren kuoleman jälkeen televisiolle sovitettiin kaksi hänen varhaista romaaniaan, Askel tyhjyyteen (1934) vuonna 1980 ja Seitsemän kellon salaisuus (1929) vuotta myöhemmin, pitkälti samoin tekijävoimin.

Kumpikin tuotanto osoittautui suurmenestykseksi, mikä loi pyrkimyksen tarjota Christietä vieraaksi olohuoneisiimme laajemminkin. Syntyi invaasio, jonka tuloksena näköradiohenkilöllisyyden saivat muun muassa Tommy ja Tuppence (1982 - 83, James Warwick ja Francesca Annis), neiti Marple (1984 - 92, Joan Hickson) ja Hercule Poirot (1989 - 2010, David Suchet).

Kaikki siis tavallaan alkoi Askelesta tyhjyyteen, joka kohosi lentoon. Christie-televisiotyyli luotiin tässä elokuvassa, tosin pitkän mittansa tähden (180 min) tavallisesti sarjamuodossa esitetyssä.

Askel tyhjyyteen
(Why Didn't They Ask Evans?, ohjaus John Davies ja Tony Wharmby, Iso-Britannia 1980)
Elokuvan esittely The Agatha Christie Reader -sivustossa 
London Weekend Television muistoissamme
Elokuva on esitetty Suomessa 19.4.1981 alkaen MTV1-kanavalla

Londow Weekend Television ei pihistellyt rahahanojen kanssa vaan syöksi antaumuksellisesti seteleitä peliin, kun Askelta tyhjyyteen alettiin filmata 1979. Miljoonan punnan budjetti oli suuri tuohon maailmanaikaan. Sillä summalla palkattiin aikansa parhaat näyttelijät, rakennettiin huolellinen 1930-luvun epookki ja ehdittiin jopa harjoitellakin kohtauksia kuukausikaupalla. Moiseen yksityiskohtiin ulottuvaan huolellisuuteen ei brittitelevisiolla enää ole resursseja. Kuvausten aikainen lakko tosin häiritsi tuotantoa, ja sen vuoksi muun muassa jouduttiin käyttämään kahta ohjaajaa.

Elokuva on niin uskollinen Christien alkuperäisromaanille kuin mahdollista, vastoin kuin miespolvea myöhempi Marple-sovitus Askel tyhjyyteen (2008). Juoni ja vuoropuhelu seuraavat romaania tarkasti. Etenemisjärjestys kohtauksesta toiseen on miltei identtinen kirjan kanssa. Jopa Bassington-ffrenchin klaani saa pitää hankalan sukunimensä.

Sovitukseen sisältyy vain kaksi merkittävää muutosta. Ensimmäisen niistä selittänee se, että konnan rooliin ei ole tainnut löytyä riittävän suippokorvaista näyttelijää, joten elokuvan sankariparin täytyy tunnistaa hänen valehenkilöllisyytensä muusta kuin korvalehdistä.

Toinen muutos selittyy elokuvallisuuden vaatimuksilla. Romaanin lopussa murhaaja lähettää naispuoliselle sankarille kirjeen, joka antaa vastauksen vielä avoimiin kysymyksiin. Televisioversiossa hän epäelokuvallisen kirjeen sijaan ottaa tämän vangikseen ja antaa suunsa laulaa tunnustuksensa.

Ammattitaitoinen käsikirjoittaja ja hyvät näyttelijät takaavat, että Christien alkuperäisromaanin jännite ja kevyt komediallisuus siirtyvät autenttisina televisioruuduille. Toiminta, screwball-komedia, lievä farssi ja tarinan kevyt romanttisuuskin limittyvät luontevasti yhteen.

Toisaalta elokuva on saanut kritiikkiä siitä, että esillepano on turhan teatterillinen, kuten 1980-luvun brittiläisessä laatutelevisiodraamassa tapana oli. Myös kirjan juonen liian orjallinen seuraaminen tuo laahaavan elementtinsä etenemiseen.

Näyttelijäkunnasta haluan ensimmäisenä nostaa esiin tytön takarivistä: luultavasti vain yhdessä kohtauksessa esiintyvän Joan Hicksonin (1906 - 98) - meidän ainoan oikean neiti Marplemme! Vähän yli 70 vuoden nuoressa iässä hän esittää koketeeraavaa seurapiirirouvaa, joka toimii tärkeänä linkkinä etsiväparin erään todistajan ja jyrkänteen alta löytyvän kuolevan miehen välillä.

Lady Francis alhaissyntyisen partnerinsa Bobbyn keralla.

Salapoliisileikkiin ryhtyvää papinpoika Bobby Jonesia näyttelee James Warwick (s. 1947) ja hänen hemaisevaa kanssakumppaniaan, yläluokkaista Lady Frances Derwentiä, Francesca Annis (s. 1945) - yksi brittitelevision suosituimmista kasvoista noina vuosina. Warwick ja Annis sopivat niin loistavasti yhteen, että pari vuotta myöhemmin he saivat yhteisen pestin Christien etsiväparivaljakkona Tommyna ja Tuppencena elokuvassa ja sitä seuranneessa televisiosarjassa. Jo Askelessa tyhjyyteen on jotain hyvin tommy&tuppencemaista!

Brittinäyttämöitten todellinen kuningas, mielestäni Sir Laurence Olivieriakin suurempi, Sir John Gielgud (1904 - 2000) näyttelee vierailevana tähtenä Bobbyn isää, Marchbolin kirkkoherraa, joka on kalkkiksista toivottomin, ainakin puberteettisesti ajattelevan poikansa mielestä.

Pitkän Jussin majatalon emäntänä häärännyt kauniskasvo Connie Booth (s. 1944) on Sylvia Bassington-ffrench, jonka vieraanvaraisuutta Annisin Lady Frances käyttää elokuvassa liiankin auliisti hyväkseen. Sylvia B-f:n monitahoista lankoa kuvittaa Leigh Lawson (s. 1945), Todella upeessakin piipahtanut.

Sherlock Holmesin arkkivihollista, professori Moriartya, 1980-luvun sarjassa esittänyt Eric Porter (1928 - 1995) näyttelee tohtori Nicholsonia. Vaan piileekö myös tohtori Nicholsonin vahvojen linssien takana professori Moriartyn kaltainen julma konna? Bond-tyttö Madeline Smithiä (s. 1949) ainakin näyttää pelottavan hänen nuorena aviovaimonaan. Mennään bussilla -sarjan muorikulta Doris Hare (1905 - 2000) esittää yksinkertaista kokkia pienessä kohtauksessa.

Monissa palapelidekkarfilmatisoinneissa esiintynyt Raymond Francis (1911 - 1987) ei täysin vakuuta kaikkia katsojia Frankien aatelisena isänä. Robert Longdenin kompleksinen rooli Bobbyn kompleksisena ystävänäkään ei ole miellyttännyt kaikkia.