Monsieur Poirot kesälaitumella

”Katsokaapa noita, joita makaa tuolla riveittäin. Mitä ne ovat? Ne eivät ole miehiä ja naisia. Niissä ei ole mitään persoonallista. Ne ovat – vain ruumiita!” Hän heilautti kättään rannalla lojuvien ruumiiden suuntaan. ”Tuo muistuttaa minusta hyvin paljon Pariisin ruumishuonetta. Levyille nostettuja ruumiita – kuin lihakauppiaan myymäläpöydällä.” (S. 14 / kooste.)

Mestarisalapoliisi Hercule Poirot on elementissään hotellin aurinkorannalla viihdyttäessään seuralaisiaan siteeratulla tavalla. Hotellin nimi on Jolly Roger Hotel, ja se sijaitsee pienen pienellä saarella Lounais-Englannin rannikolla, ja monsieur Poirot viettää siellä unelmiensa bikinikesää, hohtavan valkoinen hellepuku ja panamahattu kostyyminaan.

Agatha Christie: Varjossa auringon alla

(Evil Under the Sun, 1941)

Suom. Eero Ahmavaara. SSKK, 1982. (Ens. painos WSOY, 1962.) 256 s.

Romaanin esittely Agatha Christien virallisella kotisivulla

1.

Ensin haluan tutustuttaa teidät siihen varmoin siveltiminvedoin luonnosteltuun väkeen, joka pitää majaansa romaanin sivujen välissä Jolly Roger Hotelissa:

Kapteeni Kenneth Marshall
Arlena Stuart Marshall – kapteenin säihkyvän kaunis vaimo.
Linda Marshall – kapteenin 16-vuotias, kömpelö tytär ensimmäisestä liitosta.

Patrick Redfern, joka näkyy langenneen satumaiseen Mrs. Marshalliin.
Christine Redfern – edellisen hiirulaismaisen sievä vaimo.

Kirkkoherra Stephen Lane – kiihkouskovainen hengenmies, joka näkee pahuuta kaikkialla, ennen muuta Mrs. Marshallissa.
Majuri Barry, evp.
Horace Blatt – nousukas ja purjeveneen omistaja.

Rosamund Darnley – menestynyt muodinluoja ja kapteenin lapsuudenystävä.
Emily Brewster – harteikas vanhapiika.

Herra Odell C. ja rouva Carrie Gardener – pakollinen amerikkalaispari.

Rouva Daffney Castle – Jolly Roger Hotelin omistajatar.
Gladys Narracott – erityisen merkittävä kerrospalvelijatar.

Hercule Poirot
Poliisiviranomaiset eversti Weston, tarkastaja Colgate ja kersantti Phillips sekä tohtori Neasdon lääketieteen edustajana.

Toisaalta… ehkä henkilöluettelo ei olisi ollut ihan tarpeen, sillä sellainen löytyy romaanin alkusivuilta, palapelidekkarin kultakauden parhaitten perinteiden mukaisesti. Luettelosta tosin uupuvat Cowanin ja Mastermanin suurperheet, jotka onnekseen sattuivat olemaan picnicillä erään tietyn murhan tapahtuma-aikaan. Eikä unohtaa sovi loistohotellin laajaa palveluskuntaakaan, vaikka sehän on luonnollisesti pelkkää tapettia seinillä henkirikoksenkin hetkellä, kuten brittiläisen luokkayhteiskunnan kokokuvaan sopii.

Henkilöluettelon yhteyteen kirjan alkulehdille on liitetty myös idyllinen pikku karttakuva siitä idyllisestä pikku saaresta, jossa Jolly Roger Hotel sijaitsee. Kyseessä on siis miljöö, jollaisessa romaanin lukija takuuvarmasti haluaisi viettää muutaman ikimuistoisen elokuun päivän. Puhelimella viestiäkseen tosin täytyy käväistä Pengerpolkua pitkin mantereella, mutta vesiputkisto on ensiluokkainen ja sitä myös käytetään, turhankin ahkerasti.

2.

Kuten henkilöluettelosta voi aavistella, hotellivieraiden yhteiselo saarella ei käy ihan kivuttomasti. Mrs. Marshall, tarinan äärimmäisen kohtalokas femme fatale, vamppien vamppi, Babylonin portto, Kleopatra, seireeni ja miehenpuolia turmelukseen saattava Kirke, aiheuttaa ongelmia miesten ja naisten ja avioparien keskinäiseen elämään.

Totta puhuen, alaston pahuus näyttää väreilevän tässä muuten niin viehättävässä yhteisössä. Sen aistimiselle erityisen herkkä on vastikään psykiatrisesta hoidosta kotiutunut kirkkoherra Lane.

Täti Christie saakin mukavan puolifilosofisen johdatuksen rikokseen pyörittelemällä pahuuden teemaa heti teoksen alussa. Sivutuotteena syntyy myös hieno nimi koko romaanille. Poirot nimittäin osallistuu aiheesta käytyyn keskusteluun näillä sanoin: ”Mutta unohdatte, neiti Brewster, että kaikkialla auringon alla on pahaa, kaikkialla on varjoakin.” (S. 19.) Poirotʼn sanat inspiroivat kirkkoherra Lanen muistamaan Saarnaajan kirjaa ja jatkamaan:

Nykyisin kukaan ei usko pahaan. Sitä pidetään enintään hyvän kieltämisenä. - - Mutta herra Poirot, paha on todellista. Se on tosiasia. Minä uskon pahaan niin kuin uskon Jumalaan. Se on olemassa. Se on mahtava. Se kävelee maan päällä.

Pahuuden esiinmarssi huipentuu luonnollisesti murhaan. Ruumis löytyy sivulta 74, Maahisten poukaman autiolle hiekkarannalle paiskattuna. Epäiltyjä on saarellinen, siis sopivasti klassisen dekkarin verran, sillä on hyvin epätodennäköistä, että kukaan muukalainen olisi uskaltautunut hotellin alueelle Pengerpolkua astellen tai vene menopelinä.

Ympärillä hohtavaa kesää ja aurinkoa yksi ruumis ei luonnollisestikaan sammuta, mutta huoleton kesän tuntu on teoksesta sen myötä peruuttamattomasti poissa. Vuorossa on monsieur Poirotʼn risteily epäillyn luota epäillyn luo, rastilta rastille - todistajien tenttauskierros.

3.

Varjossa auringon alla on niitä Agatha Christien romaaneja, joista aivan erityisesti pidin ahmiessani niitä suhteellisen varhaisessa iässä. Uudella lukemalla en ollut läheskään yhtä innostunut, mikä oli ennakoitavissakin, mutta silti edelleen voin suositella vaikkapa juuri tätä teosta aloituskirjaksi Mrs. Christien maailmaan. Kyseessä on varmasti standardi-agatha parhaimmillaan. (Spesiaalitarinat, kuten Eikä yksikään pelastanut ja Ikiyö, ovat sitten asia erikseen.)

Luin romaanin Askel tyhjyyteen (1934) viime lokakuussa, ja jotenkin Christien kerronnan nokkela elämänriemu tuntuu haalenneen – akateemistuneen, kokeneen keski-ikäistyneen vakiintumisen – niiden muutamien vuosien aikana, joka teoksilla on väliä. Varjossa auringon alla lukiessani en löytynyt juuri mitään uutta ja odottamatonta murhamammasta.

Harhautusjuoni Varjossa auringon alla on tietenkin ensiluokkainen, niin etten vahingossakaan ole unohtanut sitä kuluneina vuosina. Silti pidän romaanin heikoimpana suorituksena viimeisiä lukuja, joissa Poirot kertoo ratkaisun seurakunnalleen ja lukijalle. Hämääminen on kyllä teknisesti täydellinen, mutta siihen kytketty psykologia ei ole ihan yhtä priima. Ratkaisun avain piilee vamppi-Arlenan persoonallisuudessa, mutta lopulta juuri tuo henkilökuva ontuu vähäsen. Ehkä Arlena sentään on kokonainen viihderomaanihahmo, rimaa hipoen, mutta kokonainen romaanihahmo hän ei ole.

Lisäksi romaanin sivuharhautusjuoni mantereelta kuljetettuina kynttilöineen on oikeastaan tarpeeton, ylimääräinen, ja tapa, jolla se nivoutuu ykkösharhautusjuoneen, jopa laskee kokonaisuuden uskottavuuspisteitä hienoisesti. Mutta kun tätä ei ala märehtiä liikaa, on käsillä sanotusti standardi-agathaa laadukkaimmillaan. Aikalaiskriitikot olivatkin Christien uutuudesta kovasti innoissaan.

Romaanin viimeiset kolme sivua tarjoavat lukijalle vielä mahdollisuuden hempeillä romanttisen komedian merkeissä. Rakkaustarinan päätös on tismalleen oikeaoppinen ja poliittisesti korrekti, kun romanssin miespuolinen osapuoli määrää naispuolisen osapuolen luopumaan tulevan yhteiselämän nimissä kukoistavasta urastaan, mihin tämä luonnollisesti myöntyy vain lievästi protestoiden. ”Voi, rakkaani, en halua mitään muuta kuin elää maalla sinun kanssasi koko elämäni. Nyt – nyt se toteutuu…”

Henkilökohtaisesti itseäni pohdituttaa erityisesti eräs Poirotʼn menettely tarinassa. Miten siihen pitäisi suhtautua? Isotteleeko mestarismies vain jälkiviisaasti vai edustaako outoa fatalismia, kun hän jälkikäteen kertoo aseenkantaja Hastingsilleen, että olisi ehkä voinut estää Maahisten poukaman murhan etukäteen? Christien omin sanoin:

Ja Hercule Poirot vastasi huokaisten, niin kuin hän oli kerran ennenkin, Egyptissä sanonut, että jos joku ihminen on päättänyt tehdä murhan, ei ole helppoa estää häntä. Hän ei syyttänyt itseään siitä, mitä sitten tapahtui. Se oli hänen mielestään väistämätöntä. (S. 43.)

Romaanin kirjoitusajankohdan aikaan Christie oli jo kovaa vauhtia luopumassa watson-hahmostaan, mikä ilmenee kapteeni Hastingsin esiintymisenä teoksen mittaan vain tuossa yhdessä ainoassa, noin puolisivuisessa katkelmassa! Kuriöösia... Tuo lineaarisen jatkumon rikkova lyhyt ennakointijakso on siis monella tavalla mielenkiintoinen.

4.

John Curran kertoo Agatha Christien salaisissa muistikirjoissa, että Varjossa auringon alla valmistui jo vuonna 1938, mutta se sai levätä pari vuotta ennen lähtöään maailmalle. Se ilmestyi ensin jatkokertomuksena Yhdysvalloissa ja vasta sitten kirjamuodossa Britanniassa. Romaanin juuret ovat novellissa ”Kolmiodraama Rhodoksella”, joka ilmestyi kokoelmassa Särkyneen peilin arvoitus (1937). Sitten Christie havaitsi, että novelli on helposti laajennettavissa kokonaisen romaanin mittaan. Itse asiassa Varjossa auringon alla teknistä harhautuskuviota kirjailija kokeili jo varhaisessa Marple-novellissa ”Jouluinen murhenäytelmä” (kokoelmasta Kolmetoista, 1932).

Burgh Island Hotel. (Kuva: BBC.)

Jolly Roger Hotelilla muuten on oikea esikuva todellisuudessa: Burgh Island Hotel, jossa Christie vieraili useaan otteeseen. Siellä se yhä palvelee luksusasiakkaitaan Devonin rannikolla, kuten on palvellut jo yli 80 vuoden ajan, ja vuorovesi eristää sen edelleen kahdesti päivässä muusta maailmasta. Hotellin suojista löytyy kirjailijan mukaan nimetty Christie-huone, jonka saa käyttöönsä vuorokauden ajaksi 430 punnan sopuhintaan.

***

Seuraavaksi tarkoitukseni on virittää vanha vhs-laite käyntiin ja katsoa romaanin pohjalta tuotettu suurelokuva Rikos auringon alla (1982), jossa vetovastuun rikoksen ratkaisemisesta monsieur Poirotʼna kantaa Peter Ustinov. Katsomisen tuloksista raportoin täällä.

• DeliciousDeath.com tarjoaa laajan kavalkadin romaanin erikielisten laitosten kansia.