Tuo probleemi on tainnut vaellella lehtien viihdesivuilla viime kuukausina. Itse törmäsin kysymykseen jokseenkin tarkalleen neljä vuotta sitten, heinäkuussa 2008, kun Yle TV2 lähetti erään kotimaisen elokuvan vuodelta 1946.
Mikä tärkeintä tämän tarinan kannalta, Yle esittää tuon elokuvan nauruineen päivineen jälleen tulevana torstaina.
Teuvo Tulio: Rakkauden risti (1946)
Yle Teema to 12.7.2012 klo 21.50
Elokuvan esittely Kansallisen audiovisuaalisen arkiston kotisivuillaTeuvo Tulio -biografia Elokuvauutiset.fi-sivustossa
Aleksandr Puškinin novelliin perustuva traaginen rakkaustarina majakanvartijan tyttärestä ja kaupunkilaismiehestä. (Yle.fi)
Jälkikäteishuomautus 13.7.2012: Katsottuani nyt elokuvan uudelleen huomaan, että aika kultaa muistot, ainakin sen suhteen, millainen muistikuva minulla oli alkukohtauksen intensiteetistä edellisen katsomisen jäljiltä. Ilmoitan siis, että analyysini alun naurusta on ainakin jossain määrin liioiteltu.Kyseistä naurua ei edes onneksi tarvitse vartoilla kauaa, sillä se odottaa meitä heti alkutekstien jälkeen. Se on pelottava nauru, se on kammottava nauru, mutta mikä olennaisinta, se on ehdottoman tarttuva nauru. Kovasti tärkeää on myös, että nauru ei nuupahda kesken kaiken vaan kestää reilun tovin aikaa.
Yksinäinen, vanha mies myrskyn saartamassa majakkasaaressa, papukaija muun goottilaisen lavastuksen muassa seuranaan... Olin totaalisen hämmästynyt siitä, että jumalaton nauraja oli minulle tuolloin ennestään tyystin vieras.
Majakkasaarelta Helsingin humuun hukkunut Riitta päättää lopulta järjestää valehäät salatakseen lankeemuksensa isältään. Nämä valehäät, joihin isä suunnattomalla antaumuksella osallistuu, huipentavat elokuvan, ja hoilaillaanpa niissä yhteislauluna "Kulkurin valssikin". Kyseessä taitaa olla ohjaaja Tulion silmänisku ja huomionosoitus T. J. Särkän muutamaa vuotta varhaisemmalle Kulkurin valssille, jossa Tengström näytteli kreiviä. Tietääkseni juuri Tengströmin kreivi lausuu tuossa elokuvassa kuolemattomat sanat haaveestaan rakennuttaa tyttärelleen, Ansa Ikosen esittämälle Helenalle, "niin kauniin sikalan". (Huom! Katso tarkennus kommenttialueella.)
Tulio laati käsikirjoituksen elokuvaansa venäläisklassikko Aleksandr Puškinin novellin "Postimestari ja hänen tyttärensä" (1830) pohjalta. Ohjaajan kahta vuotta varhaisempi elokuva Sellaisena kuin sinä minut halusit kertoo vastaavan tarinan viattoman saaristolaistytön lankeamisesta kaupungissa prostituutioon.
***
Yle esitti laajasti Tulion elokuvatuotantoa viimeksi neljä vuotta sitten. Ohjaajan satavuotissyntymäpäivä koittaa ensi kuussa, ja sen kunniaksi Yle Teema lähettää hänen koko säilyneen tuotantonsa torstai-illoissa, samalla ohjelmapaikalla kuin Mikko Niskasen keväinen retrospektiivi.
 |
| Hänen eksoottisuutensa Teuvo Tulio. |
Tulio aloitti ohjaajan uransa vuonna 1936, ja jo muutaman vuoden kuluttua hän löysi ominaislaatunsa melodraaman taitajana. Tuosta hetkestä eteenpäin hän ohjasi käytännöllisesti katsoen yhä uudelleen yhtä ja samaa elokuvaa, näkemystään vain kevyesti varioiden. Tässä mielessä hän muistuttaa kovasti Douglas Sirkiä (1897 - 1987), Hollywoodissa loistoonsa kohonnutta melodraaman ehdotonta mestaria.
Kuitenkin 1950-luvulle tultaessa Tulio uudistui selvästi; hänen elokuvataiteensa koki ilmeisen muodonmuutoksen - siitä tuli korkeaa naiselokuvaa. Tämä näkyi nimenomaan mainituissa Rikollisessa naisessa ja Olet mennyt minun vereeni. Noita kahta tuotantoa yhdistää se, että niihin kumpaankin käsikirjoituksen laati Regina Linnanheimo, Tulion useitten elokuvien naistähti ja elämän mittainen ystävä.
Erityisen vahva mielestäni on Olet mennyt minun vereeni, jossa Linnanheimo 40-vuotiaana teki viimeisen elokuvaroolinsa. Loppukuvassa Rea, näyttelijättären syvään alkoholismiin vajonnut roolihahmo, astelee kaupungin autiuteen pois kameran ulottuvilta, ja teho täsmälleen onnistuneine musiikkeineen on muistettavan vahahduttava. Tuo loppukuva miltei lyö vertoja Sirkin ohjaajanuran päättäneen Suurinta elämässä (1959) lopun hautajaiskohtaukselle.
Suurinta elämässä tullen Sirk tunsi saavuttaneensa sen hioutuneen täydellisyyden melodraaman taitajana, mihin hän mitenkään kykenisi. Siksi hän jätti elokuvan, vaikka taisikin ohjata vielä muutaman pienen lyhyttuotannon.
Kunpa Tulio olisi Olet mennyt minun vereeni myötä löytänyt samanlaisen ratkaisun! Se olisi taannut hänelle vakaan aseman kotimaisen elokuvan historiassa suurena suomalaisena melodramaistina. Mutta hän jatkoi, ja edessä odotti vain yhä pettävämmäksi käyvä suo ja sitten katkera vanhuus.
Kaksi tuotantoa näki vielä päivänvalon. Kohujulkkis Tabe Slioorin piti esittää pääosa seuraavassa hankkeessa, mutta ei siitä elokuvaa tullut, tuli vain lyhytfilmi Se alkoi omenasta (1962), joka otettiin vastaan pilkaten. Tästä lannistumatta Tulio alkoi koota uutta tuotantoa. Hän päätti saavuttaa oikein kansainvälisen yleisön, näin kerrotaan, ja hän vaihtoi mustavalkofilmin värifilmiin ja otti Rakkauden ristin tarinan uuteen käsittelyyn, valttikortteinaan Lapin-eksotiikka ja irvokas pornografisuus.
Loppu historia on kuin Ed Woodia painajaisimmillaan. Tuotanto takkuili ja venyi vuosien mittaiseksi. Kuten Woodin Haudanryöstäjät ulkoavaruudesta (1959) tapauksessa elokuvan tähti Bela Lugosi kuoli kesken kuvausten, koki Tulio vastaavan menetyksen: Majakka-Kallen vastinetta Aslak Walkia esittänyt Ossi Elstelä (1902 - 69) menehtyi ilmeisen pahaan saumaan. Mutta saatiin sentään kasaan kokoillanelokuva - saatiin Sensuela (1972).Maksavia katsojia elokuva keräsi peräti 665, mitä voi jälkikäteen hämmästellä. Ymmärtäväisesti Yle Teema on pudottanut Sensuelan pois Tulio-retrospektiivistään. [Korjaus 26.7.2012: Sensuela esitetään sittenkin, lauantaina 18. elokuuta klo 23.25.]
