Yksinäinen ja kovaksikeitetty

Varg Veum on norjalainen yksityisetsivä, jota en ennen eilisiltaa tuntenut lainkaan, vaikka hänen tutkimuksiaan avaava rikossarja käy television ykköskanavalla jo uusintakierrosta.

Varg Veum: Nainen jääkaapissa

(Varg Veum (1:5): Kvinnen i kjøleskapet, ohj. Alexander Eik, Norja 2008, 87 min)

TV1 su 15.7.2012 klo 22.00
Sarjan esittely Ylen kotisivuilla
Elokuvan esittely Filmfront.no-sivustossa

Öljynporausyrityksen työntekijä katoaa ja Varg Veum tekee karmean löydön tämän asunossa. (Yle.fi.)

Yksityisetsivä Varg Veum on siinä mielessä puhdasverinen pohjoismainen rikossarjasankari, että hänellä on väitetysti voimakas sosiaalinen omatunto. Ennen yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi heittäytymistään hän on peräti toiminut sosiaalityöntekijänä, mutta muutoin sarjan mainostettu yhteiskunnallisuus ei näy ainakaan illan jaksossa.

Varg Veum pitää etsivätoimistoaan Bergenin rannikkokaupungissa. Yksityinen öljynporausyritys pestaa hänet etsimään firman kadonnutta työntekijää Arne Samuelsenia, poikkeavasti käyttäytyvää teräväpäätä, joka on päätöikseen kehitellyt arvokasta keksintöä.

Samuelsenin tyhjässä asunnossa Veum tulee avanneeksi jääkaapin, josta löytyy naisen päätön ja raajaton torso. Sitten Veum kolkataan arvaamatta, ja kun hän herää, ei asunnossa ole enää merkkiäkään telotusta naisesta. Ei ihme, että sen enempää poliisit kuin öljy-yrityksen pomotkaan eivät oikein ota uskoakseen hänen mielikuvituksellista tarinaansa.

Elokuvan mittaan tutustutaan paremmin yrityksen henkilökuntaan ja Samuelsenin salaperäiseen naisystävään Else Ljonesiin (Charlotte Grundt). Etsivä Veumin ystävätär Anna Keilhau (Kathrine Fagerland, s. 1976) puolestaan joutuu kokemaan kovia, hirveän kovia. Tarinassa herkutellaan myös poikkeavilla sukupuoli-identiteeteillä, kuten niin trendikästä on. Rutinoitunut televisionkatsoja osaa jo kohdassa 30 minuuttia arvata, mitä tuleman pitää.

Ennen eilistä Varg Veum oli minulle niin vieras, etten tiennyt edes, millaiselta hän näyttää. Trond Espen Seim (s. 1971) esittää häntä, ja hänen nukkavieru gootti-hipin olemuksensa tuo etäisesti mieleen lauluntekijä Hectorin. Jos etsivä Veum siirrettäisiin Hollywoodiin, Nick Nolte olisi varmasti omiaan esittämään häntä, kun vain olisi pikkasen nuorempi. Harmi, ettei Seimille ole suotu enempää Nolten karheaa karismaa.

Kalseita kuvia ottava kamera seuraa tarkasti, kun Veum suorittaa toimintaansa rantakaupungissa ja sen ympäristössä. Peli on kovaa Bergenissä. Kiristysrahoja vaihdetaan ovelasti ja ihmisiä mätkitään raa'asti. Ehkä minä kuitenkaan en seuraa mukana tulevina sunnuntaina... Jostain syystä Yle näyttää uusintajaksot alkuperäisestä poikkeavasta järjestyksessä, niin että kuolleetkin siinä heräävät henkiin kesken kaiken.

Nainen jääkaapissa on romaanitelevisiointi. Sen ansiosta käsikirjoittajilla on ollut käytettävissään valmis, vahva tarina, mutta kääntöpuolena on se, että puolitoistatuntinen televisiointi ei millään pysty pohjustamaan riittävästi kaikkia käänteitä. Esimerkiksi loppusuoran paljastus naisystävä Else Ljonesista toimii taatusi pysäyttävästi mahdollisessa alkuperäisromaanissa, jossa lukija on ehtinyt luoda tietynlaisen kokonaiskuvan hänestä, mutta elokuvassa paljastus on pelkkä hokkus-pokkus-temppu, melkein yhdentekevä. (Jälkikäteishuomautus 22.7.2012: Luin romaanin muutamaa päivää myöhemmin, ja paljastui, että kuvatut juonenkäänteet on istutettu tarinaan vasta elokuvan käsikirjoitusvaiheessa. Ks. arvosteluni romaanista täältä.)

Kirjailija dekkarisarjan takana on norjalainen Gunnar Staalesen (s. 1947). Hän julkaisi ensimmäisen Veum-romaaninsa 1977, ja tähän mennessä niitä on ilmestynyt 17. Romaaneista kolme on suomennettu Otavan Crime Club -sarjassa, yhtenä niistä Nainen jääkaapissa (1981/2007). Televisiointiurakka alkoi vuonna 2007, ja purkissa on jo 12 tarinaa.

PS. Ajattelin minä kirjoittaa pari sanaa Jo Nesbøstäkin, toisesta norjalaiskirjailijasta, mutta jääköön nyt. Olen nimittäin lukenut häneltä rikosromaanin Lumiukko (2007), jossa yksi ruumiista piileksii pakastimessa. Tämä tieto se inspiroi minut katsomaan illan varg-veumin, ennakkotiedot elokuvasta luettuani. (Nesbøä pidetään jonkinlaisena myöhempien aikojen kovaksikeitettynä agathachristienä, eikä suotta. Lumiukko kertoo sarjamurhaajasta, joka jättää jälkeensä ruumiita ja lumiukkoja. Arvata varmaan saattaa, että lopussa paljastuva psykologia lumiukkomurhien takana ei välttämättä ole vankin ja uskottavin mahdollinen.)