Minua jäi elokuvassa vaivaamaan juonikuvio, joka äärimmäisen trendikkäästi herkuttelee poikkeavilla sukupuoli-identiteeteillä. Mietin, olisiko kuvio millään saattanut sisältyä alkuperäisromaaniin, joka sentään ilmestyi jo vuonna 1981, jolloin seksuaalikartta vielä oli melko perinteinen ja turvallinen. Niinpä heittäydyin salapoliisiksi itsekin ja luin kyseisen romaanin.
Gunnar Staalesen: Nainen jääkaapissa
(Kvinnen i kjøleskapet, 1981)
Suom. Päivi Kivelä. Otava (Crime Club) 2007. 247 s.
Varg Veumin norjankieliset kotisivut
Pääosassa on luonnollisesti yksinäinen ja elämän kuluttama salapoliisi Varg Veum, romaanin minä-kertoja, joka pitää toimistoaan Bergenin rannikkokaupungissa. Tapahtumat sen sijaan sijoittuvat suurimmaksi osaksi toiseen rantakaupunkiin Stavangeriin, jonne Veum matkaa vesialuksella suorittamaan erään huolestuneen rouva Samuelsenin antamaa tehtävää. Rouva Samuelsenin poika Arne nimittäin työskentelee siellä öljynporausfirmassa, mutta pojasta ei ole kuulunut mitään moneen päivään.
Perillä Arnen alivuokralaisasunnossa on autiota ja tyhjää, mutta vuokraemäntä osaa kertoa perin poikkeuksellisesta keskiviikkoillasta, jona asunnossa vietti remuisaa juhlaa kuuden hengen eriparinen seurue.
Televisiosovituksesta ei löydy huolestunutta rouva Samuelseniä eikä matkaa pois koti-Bergenistä, ja tuiki tavallisesta öljynporaaja-Arnestakin on viritetty omalaatuinen tekniikan ihmelapsi. Yhteistä molemmille versioille kuitenkin on, että Veum löytää Arnen jääkaapista naisihmisen torson, vaikkakin romaanissa kyseistä ihmettä saadaan vartoilla aina sivulle 98 asti. Mitä tulee mielikuvituksellisen kliseiseen sukupuoli-identiteettihämmennykseen, se on totisesti tv-käsikirjoittajien päästä lähtöisin sekin, vaikka hentoinen taikinanjuuri onkin peräisin alkuperäistekstistä.
Nähtävästi markkinointitarkoituksessa Varg Veumia on mieluusti verrattu Chandlerin Philip Marloween siitä lähtien kun hän esittäytyi romaanissa Bukken til havresekken vuonna 1977. Mutta esikuvaansa verraten herra Veum on aika neutraali ja pehmeäkin - hän on pehmytkovaksikeitetty. Hän on sanotusti nukkavieru mutta silti melko siisti, hänen kyynisyytensä on varsin kevyttä kamaa, eikä hänen persoutensa alkoholiin ja naisiin ole mitenkään hälyttävää. Akvaviittia kieltämättä kuluu, mutta hän pysyy kaikista houkutuksista huolimatta uskollisena rakkaalle Solveigilleen, joka on toisen miehen vihitty aviovaimo.
Televisiosarjassa Veumia esittää Trond Espen Seim, joka on pölyttänyt yksityisetsivän olemusta rajusti käydäkseen katu-uskottavasta uudellakin vuosisadalla. Luultavimmin on piipahdettu ottamassa pari vinkkiä jopa ammattimaiselta stylistiltä.
 |
| Gunnar Staalesen (Kuva: Helge Skodvin / Gyldendal.) |
Romaanin ytimessä on katoamisarvoitus, joka laajenee murhamysteeriksi ja kuvaukseksi Veumin paosta kasvottomien vainoajiensa kynsistä. Varsinkin loppua kohti tarina käy yhä seikkailullisemmaksi ja jopa poikakirjamaiseksi. Monessa kohdassa mieleen tulevat Sivar Ahlrudin Etsiväkaksoset-kirjat vähän naiiveine juonenkuljetuksineen.
Staalesenia mainostetaan yhteiskunnalliseksi dekkaristiksi, mille romaani ei anna kovin paljon vastiketta. Pikku viitteet tiedostavuuden suuntaan tuntuvat lähinnä päälleliimatuilta, kuten heitto Yhdysvaltain meneillään oleviin presidentinvaaleihin, joissa republikaanien Ronald Reagan syrjäytti demokraattien Jimmy Carterin:
Ajattelin Ronald Reagania. Olisi helpotus, ettei tarvitsisi elää hänen presidenttikauttaan, mutta silti... En halunnut uhrata elämääni sen takia. (S. 197.)Toisaalta kuvauksessa nopeasta muutoksesta, jonka Stavangerin kaupunki koki lyhyessä ajassa öljyrikkauksien vaikutuksesta, on dokumentaarista voimaa. Samoin esiin nousee huomio siitä, miten poliisin on helpompi suitsia rikollisuutta, jos se katsoo sormien läpi esimerkiksi laittomia peliluolia, joitten liepeillä pahempi rikollisuus usein pesii.
Kun aikaa romaanin ilmestymisestä on jo ehtinyt rientää, viini vanhetessaan tarjoaa myös aikamatkan vuoden 1980 skandinaviskalandiaan, jossa kirjeposti on yhä kovassa kurssissa mutta väritelevisio syrjäyttää jo mustavalkoista. Stavangerissa turistina vierailleille kirjan sivut tarkkoine katunäkymineen tarjoavat varmasti nostalgisen kuvapostikortin. Nipottavapipoinen nykyaika kuitenkin ehkä pitäisi poliittisesti epäkorrektina tarinakudosta hyveellisestä huorasta Elsasta, johon Veumilla on platoninen suhde.
Nainen jääkaapissa näyttäytyy minulle jonkinlaisena K-18-nuortenkirjana. Rikoskirjallisuus ei ole ensisijaista aluettani, ja siksipä pidän teoksessa eniten sen aikalais- ja paikalliskuvauksesta. Vaikka Staalesen kirjoittaa kulkevampaa proosaa kuin Wallander-kirjailija Hennign Mankell, jää tämä romaani nähtävästi ainoaksi kokeilukseni hänenkin tuotannostaan. (Ainoa nykyisistä skandinaavirikoskirjailijoista, jolle en ole antanut porttikieltoa ensiyrityksen jälkeen, taitaa olla Jo Nesbø, jolla näyttää olevan polveileva juonenkuljetus hanskassaan.)
Suomennoslaitoksen takakansitekstissä panen merkille erään juonipaljastuksen, joka romaanissa selviää vasta sivulla 177 - siis vähän ennen loppusuoraa. Monia moinen paljastelu saattaa häiritä, mutta omaa lukemistani se virvoitti antamalla mahdollisuuden tarkkailla juonenkuljetusta laajemmin myös kerronnallisen jännitteen näkökulmasta.
Meidän kotisuomalaisten itsetunnon kohotukseksi kerron vielä, että Lasse Virén on ehkä salapoliisi Veumin sankarismies. Hän tekee tämän tunnustuksensa baaritiskillä, jossa juttuseurana toimiva stetsonipää reagoi odotetusti:
Kuka? Se pitkänmatkanjuoksija? Kaveri, jolla ei ole muuta tekemistä kuin juosta neljä - viisikymmentä kilometriä päivässä ja ottaa kaksi olympiamitalia joka neljäs vuosi? Joka kieltäytyy kaikesta mitä elämä voisi tarjota - viinistä, laulusta ja naisista - juostakseen kuin puoli-idiootti pitkin syviä suomalaismetsiä tai Kolumbian ylänköjä? Hyvä luoja, mies! Mitähän Philip Marlowe tuohon sanoisi? (S. 116 - 117.)Otavan Crime Club on julkaissut vuosina 2005 - 07 yhteensä kolme Varg Veum -suomennosta. Kuolemaan asti sinun (2005) on käännös sarjan toisesta romaanista Din, til døden (1979) ja Ruususen unta (2006) kolmosesta Tornerose sov i hundre år (1980), jota Nainen jääkaapissa seurasi heti vuotta myöhemmin. Käännöstyö alkoi siis kronologisesti, tosin starttiromaanin unohtaen.
