Kaikuja on Claren kehitystarina koululaisesta varhaiseen aikuisuuteen. Mukana on luokkayhteiskunnan tematiikka ja vaikeuksiin joutuva avioliitto. Erityiseen koskettavuuteen sarja kohoaa siksi, että aikuisen Claren vaiheita seuraavalla katsojalla on kuva myös lapsi-Claresta, kiitos ensimmäisen jakson varhaisten vaiheiden kuvauksen. Kun nuori nainen Clare sarjan vanhetessa tarttuu epätoivoiseen kostonelkeeseen, saattaa olla raastavaa muistaa sama ihminen viattomana ja paljosta pahasta tietämättömänä koulutyttönä.
Myös tunnusmusiikki on omiaan syventämään sarjan tunnemaisenaa, ja se onkin jäänyt pysyvästi mieleeni. YouTube tosin ei sitä muista. (Tunnusmusiikki palasi mieleeni vasta monta tuntia kirjoitustyön jälkeen, myöhään illalla, siinä vaiheessa kun valot jo olivat sammuneet, ja vasta hetken mietittyäni osasin yhdistää melodian Kaikuja-sarjaan.) [Lisäys 1.8.2012.]
Televisiosarja perustuu irlantilaiskirjailija Maeve Binchyn samannimiseen romaaniin vuodelta 1985. Binchy kuoli 72 vuoden ikäisenä eilen.
Hänen romaanituotantoaan on suomennettu laajasti, vaikkakaan itse en ole lukenut siitä ainoatakaan. Myös Kaikuja on käännetty, jo vuonna 1987. Törmäsin suomennokseen kerran kauan sitten vahingossa. En olisi osannut yhdistää sitä hienoon tv-sarjaan, ellen olisi jostain syystä tarkistanut alkukielisen teoksen nimeä. Romaani nimittäin oli saanut kovasti toistyylisen käännösnimen: Unelmien kaikuja.Unelmien kaikuja kuin kaikkein höttöisimmässä viihderomaanissa - hattaraa ja harlekiineja ja vaaleanpunaista shampanjaa ja ruskistettuja miesyläkroppia... Myös kirjan muu ulkoinen olemus ja takakansitekstit tukivat tulkintaa, että tässäpä oikein kone viihdyttämään - varma myyntimenestys.
Moni lie kakku päältä silkoa, vaan lie kaunis sisältä. Ehkä minun pitäisi kehdata lainata Unelmien kaikuja kirjastosta ja koettaa mahdollisesti verestää taannoisia tunnelmiani sarjan ääressä.
- Täydensin tänään tuoreilla(...) uutisilla huhtikuista tekstiäni liittyen saksalaiseen Kettu-sarjaan. Kannattaa ehkä tutustua myös eilisiltana julkaisemaani Marilyn Monroe -pyhäinhäväistyskirjoitukseeni - omalla vastuulla, tietenkin.
