Ikäänkuin mielenkiintoinen

Luin pari päivää sitten Jokken kirjanurkasta Jokken vuoden alussa lanseeraaman, mielenkiintoisen kilpatehtävän: kirjoita kuluvan vuoden kuluessa kirjabloggaus, johon ujutat 13 Jokken määräämää sanaa. Mukana on tavallista kirjapuhesanastoa mutta myös pari muotisanaa, enemmän tai vähemmän kiusallista.

Hieronymus Boschin näkemys piinaavasta muotisanasta.

Päätin tarttua tähän herkulliseen, jopa hykerryttävään haasteeseen. Mieleeni kävi eräs kirja, jossa on poikkeuksellisen vetävä juoni, ja aloittelinkin jo lukemista. Mutta sitten tajusin, että tehtävä olisi minulle liian haastava: joutuisin Jokken valitsemin sanoin liian kauas omalta mukavuusalueeltani. Kyetäkseni sijoittamaan kaikki vaaditut sanat luontavasti tekstiini minun pitäisi ottaa käsittelyyn myös eräs sivuosassa oleva henkilöhahmo, mikä tuntuisi ikäänkuin päälleliimatulta ratkaisulta. Ei kutkuttanut enää.

Perustellakseni päätöstäni minun täytyy ensinnä tunnustaa, ellei joku ole sitä vielä huomannut, että olen tosikko. Kyllä minä huumorin tunnistaa saatan, jos se astuu varpaille, mutta en minä sitä koskaan osaa herkullisena, tai hykerryttävä, saati kutkuttavana pitää. Myös sanaan mielenkiintoinen minulla on kompleksinen suhde. Olen tottunut pitämään sitä useasti nollasanana, joka ei oikeastaan totea mitään; jokin muu sana sen paikalla kertoisi usein paljon enemmän. Ja sana ikäänkuin trendikkäästi yhteen kirjoitettuna - ikään kuin en tietäisi, että ikäänkuin kirjoitetaan erikseen. Jokke valaiseekin kirjoituksessaan ilmaisun ikäänkuin luonnetta muotisanana.

Muotisanana pidettäneen myös sanaa mukavuusalue. Mutta onko se sitä, vaiko peräti tarpeellinen uudissana? Tyypillinen muotisanahan nousee herrahississä nopeasti yleiseen käyttöön, vaikka sille olisi olemassa paljon parempi, perinteinen vastine. Siksi esimerkiksi pitkässä juoksussa alkaa ajan mittaan ärsyttää.

Jokken kilpatehtävän logo.

Vaan mukavuusalue... Onko sille sopivaa valmista ilmaisua tai korvaavaa käsitettä? Mukavuusaluehan on tiivis tapa paaluttaa rajaa sille, minkä tuntee ja mitä ei pelkää vaan mistä saattaa jopa pitää. Näitten rajojen ulkopuolella on se, minkä suhteen voisin koettaa laajentaa kokemuspiiriäni ja ymmärrystäni. Unheimlich on vanhan ystävämme Freudin käyttöön ottama termi, jonka tässä voisi vilauttaa. (Uncanny, lausuisi termin lontoolainen.) Mukavuusalueeni rajan tuolla puolen on peikkometsä, unheimlich, johon en saattaisi kuvitellakaan astuvani.

Nostetaan pöydälle vielä yksi muotisana: tahtotila (ks. ilmaisusta Suomen Kuvalehdessä ilmestynyt kommentti vuodelta 2009). "Hallituksella on tahtotila toteuttaa tämä uudistus." Tarkoittaako se, että hallitus tahtoo toteuttaa tämän uudistuksen? Vai peräti vain, että hallitus haluaa toteuttaa tämän uudistuksen?

Hyvällä (tai pahalla) tahdolla sanan voi kuitenkin nähdä jopa uudissanana, jolla on tarpeellinen tehtävä (eli jolle on sosiaalinen tilaus). Näkökulma vaatii kuitenkin tulkintaa. Ostan kolme arpaa ja kokeilen tulkita:

1. Kun ministeri puhuu tahtotilasta, hän kokee sanan tahtoa turhan voimakkaaksi. Tahto on liian pyhä sana reaalipolitiikkaan, ehkä jopa tabu, vähän niin kuin karhuakaan ei joskus uskallettu kutsua karhuksi vaan puhuttiin hellittelevästi mesikämmenestä tai kunnioittavasti metsän ruhtinaaasta.
2. Tahtotila on tahtokoneiston toiminnan lopputulos: puntaroituani asiaa riittävän pitkään ja koeteltuani tahtoani olen tahtoni kanssa päätynyt tähän tahtotilaan.
3. Sitten se pahantahtoinen tulkinta: Puhuessaan tahtotilasta poliitikko korostaa tahtonsa relativistisuutta tai jopa tuuliviirisyyttä. Tänään tahtotilani on tämä, mutta ehkä jo huomenna tai viimeistään vaalien jälkeen aivan toinen.

Tällä puheenvuorolla allekirjoittanut peräänkuuluttaa ihan oikeasti harkintaa sanaston kohdalla jatkossa.