8 + 8

Sain viisi päivää sitten Kyösti Salovaaralta (Deadline Torstaina) tunnustuksen, ensimmäiseni kivikkoisella urallani blogistina. Kiitän siitä vielä uudelleen tänään, tässä ja nyt.

Tunnustus on jälleen meemi, kuten eräs... Kopion sen säännöt tähän:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita näille kahdeksalle bloggaajalle tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Kaikkien tunnustajien (kirkko)isä.

Blogistina olen ammentanut elämänoppini James Dickeyn romaanin Syvä joki (1970, elokuvaversio 1972) syrjäseutulaisilta, ja siksi yhteyteni muihin blogihaltioihin ovat väistämättä jääneet niukoiksi. Niinpä minulle tuottaisi suurta tuskaa keksiä kahdeksan bloggaajaa, joille voisin luontevasti lykätä tunnustuksen kouraan, varsinkin kun he mahdollisesti jo ovat tämän saman meemin tunnustamia ennestään. Mieleeni nousi ajatella asiaa myös herra Meemin itsensä näkökulmasta: sille saattaisi muodostua joltiseksikin kärsimykseksi joutua jonkin onnettoman lentävän hollantilaisen lailla vaeltelemaan tässä todellisuudessa hamaan maailmanloppuun asti, tunnustajalta tunnustajalle, vailla toivoakaan armahduksesta, pahimmassa tapauksessa.

Kun tunnustin nämä pelkoni, Salovaara jakoi huoleni. Siksipä sain luvan hiukan muokata eli evolutisoida meemiä, vaikka revolutisoinniksi se taisi mennä. Muutokseni koskee kohtia 2 ja 3, jotka korvaan yhdellä seisovalla pöydällä. Siitä kukin saa ottaa tai jättää mitä haluaa, eikä kenenkään ole pakko ottaa tai jättää mitään, ellei halua, mikä on mielestäni varsin reilua. Realistisesti ajatellen uskon, että pöydästä tulee noukituksi korkeintaan pari lautasta, mutta lupaan vaatimattomasti olla tyytyväinen, vaikka se jäisi kokonaan koskemattomaksikin. Aikarajoja ei kuitenkaan tunneta. Ja jos tartut lautaseen, on suorituksesi lopputulos aina tunnustuksen arvoinen.

Seisovassa pöydässäni on kahdeksan tehtävää tai haastetta. Ne kuuluvat näin:

1.

Viime vuoden parhaaksi lukemistani täysin kaunokirjallisista teoksista valikoitui yllättäin Marko Tapion (anti-)dekkari Enkeli lensi ohi (1963), josta sattumoisin kirjoitin jopa blogitekstin. Omassa, joskin rajallisessa genressään se on valioyksilö, jota olen valmis suitsuttamaan vastakin. Ja tehtävä: Kirjoita oma blogitekstisi Tapion Enkelistä (tai vaihtoehtoisesti hänen kahdesta muusta 60-luvun dekkaristaan Kolmetoista mehiläistä tai Mummokulta).

2.

Kirjallisuuden Finlandia-palkinnon alkutaipaleella, vuosina 1984 - 92, kilpailu käytiin kaunokirjallisuuden kaikkien lajityyppien välillä, ei pelkästään romaanien, kuten sen jälkeen. Valitse yksi noista yhdeksästä ensimmäisestä vuodesta, lue kaikki tuon vuoden ehdokkaat ja laadi blogiteksti, jossa vertaat teoksia keskenään.

3.

Omat sokeat pisteet jäävät itseltä huomaamatta. Joskus blogistille saattaisi olla suureksi hyödyksi avoin vertaispalaute toiselta: miten voisin parantaa kirjallista ilmaisuani? Tämän ei kuitenkaan pidä tapahtua kaikkien katseiden alla. Sen sijaan raportoi julkisuuteen, mikä oli tällaisen kahdenkeskisen vertaispalautteen lopputulos.

4.

Marcel Proustin romaanisarja Kadonnutta aikaa etsimässä on koonnut maailmalla sankan joukon hartaita omistautuneita, jotka saattavat käyttää vuosikymmenien vapaa-aikansa yksistään tuohon sarjaan. Suomessa tällaisia taitaa olla aika harvassa. Tunnustan, että kun sarjan viimeinenkin osa saatiin suomeksi muutama vuosi sitten, harkitsin koko sarjan hankkimista omaan omistukseen (Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tarjous) parin taustakirjan ryydittämänä, mutta luovuin sentään ajatuksesta. Tehtävä: Perusta yksistään Kadonneen ajan ympärille keskittyvä blogi.

5.

Kirjoita soveltuvasta romaanista (tai muusta kaunokirjallisesta teoksesta) esittely, joka on tarkoitettu sellaiselle 30-vuotiaalle, joka ei ole eläissään vapaaehtoisesti lukenut kaunokirjallista teosta. Pyri motivoimaan konkreettisesti, miksi hänen kannattaisi lukea juuri valitsemasi teos ja miten hän siitä hyötyisi.

6.

Olen aina ihaillut vakoilukirjallisuuden grand old mania John le Carréa, vaikken olekaan vielä lukenut ainoatakaan hänen romaaneistaan. Tehtävä: Kirjoita oma blogitekstisi parhaana pitämästäsi le Carrén romaanista.

7.

Kirjallisuuden Nobel-palkinto myönnettiin vuonna 1953 Sir Winston Churchillille. Perehdy hänen kirjalliseen tuotantoonsa riittävän hyvin ja perustele blogitekstissäsi, miksi hän oli nobelinsa veroinen.

8.

Valitse teos (kirja, elokuva tmv.), josta olet kirjoittanut blogitekstin vähintään kaksi vuotta sitten ja jota et muista enää kovin hyvin. Tutustu teokseen uudelleen ja kirjoita siitä kokonaan uusi teksti aiempaa tekstiäsi kertaamatta. Lopuksi voi olla silmiä avaavaa verrata kahta lopputulosta keskenään.

(Mahdollisesti täydennän tehtävälistaa vastaisuudessa, jos sopivia ideoita astuu esiin. Ainakin Churchill-tehtävään (# 7) olen varsin tyytymätön, mutta deadline ei ehtinyt odottaa.)

***

Sitten kahdeksan enemmän tai vähemmän satunnaista asiaa itsestäni:

1. Hankin päättyneenä vuonna poikkeuksellisen paljon kirjoja pieneen kirjahyllyyni. Loppuvuodesta päädyin lupaukseen, että ostan niitä vastaisuudessa vain todelliseen tarpeeseen, tarkan harkinnan jälkeen. Olen kuitenkin jonkinlainen sukulaissielu kirkkoisä Augustinukselle, joka tunnustaa Tunnustuksissaan, miten päätyi syntisessä nuoruudessaan toiveeseen tehdä parannus, kunhan ei ihan vielä. Itse päätin Augistunus-kaavan mukaisesti, että parannus astuu voimaan vasta Akateemisen kirjakaupan talvialennusmyynnin jälkeen. Onnellisen sattuman vuoksi tuore alekatalogi oli kuitenkin menneitä vuosia huomattavasti suppeampi, eikä minun tarvinnut varata siitä ainoatakaan kirjaa!
2. Pidän otsikoinnista. Aivan keskeisiä syitä Villa Derrickerian perustamiselle oli se, että halusin kokeilla blogiotsikointia, joka ei ollut mahdollista nuoruudenblogini Derrickeria puitteissa. Jatkan otsikointilinjallani, vaikka tiedän hyvin, että herra Google siksi syrjii minua.
3. Pidän voileipäkekseistä ja mikrokuituliinoista. Tosin vain toista niistä olen tähän mennessä maistanut.
4. Elämä on rajallinen. Siksi olen päättänyt, etten koskaan ole lukeva esimerkiksi Tolstoin Sotaa ja rauhaa enkä Joycen Odysseusta/Ulyssestä, vaikka esimerkiksi Derrida väittääkin jälkimmäisen kattavan koko kaikkinaisuuden. Sen sijaan Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -sarjaa pohdin vakavasti.
5. Facebook-läsnäolemiseni on äärimmäisen suppea. Kirjauduin siihen vuonna 2010 nimellä Peter Derrickus ja haalin ystäväjoukoksi muutaman tuntemattoman, joiden etu- tai sukunimi sattui olemaan Derrick. Ihmeekseni muutama itselleni tuntematon on sittemmin pyytänyt minut omaksi ystäväkseen.
6. Luin Kyösti Salovaaran omat kahdeksan tunnustusta keskiviikkona. Erityisen vaikutuksen minuun teki tunnustus # 3, joka koskee matkasuunnitelmia. Tunnustan, että ajatus elähdytti minua suuresti ja että tuon illan aikeeni muuttuivat radikaalisti, kun vietin loppuillan miltei yöhön asti kalenteri kädessä verkossa vertaillen eri lento- ja hotellivaihtoehtoja.
7. Raivostuin viimeksi eilen lauantaina. Nimittäin yritin varata eBookersista erään matkan, mutta yhteysongelma katkaisi istunnon juuri ratkaisevalla hetkellä, joten en voinut tietää, oliko matka ehtinyt tulla varatuksi ja maksu luottotililtäni veloitetuksi. Raivoni erityislaatuisuutta kuvaa, ettei se näkynyt lainkaan ulospäin, kuten tuli todistetuksi. (Monien turhien yrityksien jälkeen varaus onnistui lopulta tänään.)
8. Tässä vaiheessa, loppusuoralla, mieleeni juolahti Martti Anhavan esseekokoelma Totta puhuen (2004), jonka nostin kirjahyllystäni tähän esille ja joka käsittelee erityisesti tunnustuskirjallisuutta. Aion lukea kokoelman yhtenä päivänä. Ja tunnustan, ettei Tuulaliina Variksen Kirja A & Ö:n jälkeen ole tullut vastaavan tasoista television kirjallisuusohjelmaa. Anhavakin oli ohjelmassa aikoinaan haastateltavana esseekokoelmansa merkeissä.